Siirry pääsisältöön

Yayoi Kusaman väriterapiaa

Viime viikkoina ei ole voinut välttyä lukemasta Yayoi Kusamasta jos vähäänkään seuraa tukholmalaismediaa. Moderna Museetissa on nimittäin avattu retrospektiivinen näyttely Kusaman töistä kuuden vuosikymmenen ajalta ja sitä hehkutetaan nyt joka tuutista. Kusama oli itselleni täysin tuikituntematon taiteilija mutta traaginen tarina (koko ikänsä mielenterveysongelmista kärsinyt taiteilija joka 70-luvulta lähtien on asunut psykiatrisessa hoitolassa) sai lukemaan kaikki haastattelut ja artikkelit. Ja sunnuntaiaamuna herätessäni harmaaseen kesäpäivään tiesin: tänään on mentävä Kusaman näyttelyyn. Kysyin 6-vuotiaalta lähtisikö hän mukaani taidemuseoon ja hän olikin heti valmis, tosin sillä varauksella että "ei vanhanajan taidetta, se pelottaa". Vakuutin, että tämä ei ole vanhanajan taidetta nähnytkään. 

Tukholmalaiset tuntien arvasin, etten olisi ainoa Kusama-kuumeeseen joutunut joten ostin liput jo etukäteen museon kotisivulta. Se kannatti sillä lippukassalla oli jonoa välillä tungokseen asti. Liput maksavat 150 kruunua ja lapset pääsevät ilmaiseksi. Museon perusnäyttely on muuten maksuton, kuten niin monet muutkin museot sen jälkeen kun nykyinen sosiaalidemokraattijohtoinen hallitus sai tahtonsa läpi.


Näyttely on melkoisen sekalainen kokoelma Kusaman töitä mikä ei sinänsä hämmästytä sillä taiteilija on jo 87-vuotias ja töitä on koko hänen uransa varrelta. 6-vuotiasta kiinnostivat erityisesti Kusaman 60-luvun performance-videot joissa näkyy paljasta pintaa lapsille sallittua enemmän. Lapsen sitä ihmetellessä yritin säveltää helposti ymmärrettävän taidehistoriallisen tietoiskun - "silloin kun äiti oli pieni niin monet taiteilijat halusivat järkyttää muita ihmisiä näyttämällä alastomia vartaloita"...


Mutta sekä 6-vuotiaan että itseni mieleen jäävät kuitenkin ikuisiksi ajoiksi Kusaman fantastiset installaatiot, erityisesti näyttelyssä olleet kolme peilihuonetta joihin sisään astuessaan saa roiman annoksen väriterapiaa. Kävimme huoneet läpi monta kertaa ja aina sama "VAU!!". Lisäpisteitä näyttely saa myös lapsille tehdystä vihjesuunnistuksesta jonka oikein ratkaistuaan sai pienen Kusaman taiteeseen liittyvän palkinnon.


Jos ei tänä kesänä ehdi Tukholmaan niin ei hätää, sama näyttely tulee lokakuussa myös Helsinkiin. Muistakaa ottaa lapset mukaan!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Klassikkohaaste 18 - Erich Kästner: Tuuliajolla Berliinissä

  Olen parin viime vuoden aikana tutustunut oikein urakalla saksalaisin klassikoihin. Kiitos siitä kuuluu sattumanvaraiselle neronleimaukselleni, jonka johdosta aloin opiskella yliopistolla  saksan kieltä ja kulttuuria. Ja mitä klassikkoja sieltä onkaan pulpahtanut esiin! Vaikkapa nyt tämä Erich Kästnerin Fabian vuodelta 1931. Täytyy myöntää, että kirjallisuuskurssimme alkaessa Kästnerin teos oli se, jota ehkä kaikkein vähiten odotin. Olihan siellä tarjolla myös Mannia ja Kafkaa. Mutta kurssin lopussa se kirja, joka sitten kuitenkin eniten jäi päätäni vaivaamaan, oli juuri Fabian. Laitetaanpa tähän heti alkuun hyvät uutiset: kirja on suomennettu viime vuonna, joten jos tämän postaukseni jälkeen haluaa tutustua kirjaan tarkemmin siihen löytyy Vesa Tapio Valon tuore (ja hyvä!) suomennos vuodelta 2023 (Aviador). Suomeksi kirja on saanut tarinaa hyvin kuvaavan nimen "Tuuliajolla Berliinissä".  Jakob Fabian on kolmekymppinen kirjallisuustieteilijä, joka elättää itsensä erilaisilla

Kirjavuosi 2023: vanhoja tuttuja, uusia yllätyksiä ja vähän äänikirjojakin!

  Jokohan sitä uskaltaisi summata kirjavuoden 2023 hitit ja hudit? Paljon on tullut luettua, peräti 79 kirjaa ja melkein 20 000 sivua ja joukkoon mahtuu jos jonkinlaista. Tapani mukaan luen erittäin vähän uusia kirjoja, tulen yleensä noin 5-15 vuotta perässä, joten jos haluatte kuulla näkemyksiäni tänä vuonna ilmestyneistä kirjoista kannattaa jäädä seuraamaan tulevien vuosien blogikirjoituksiani... Vuoden rakas jälleennäkeminen on Linda Jakobsonin Kiinaa käsittelevä kirja ' Mureneva muuri ' (Kirjayhtymä 1988). Minulla oli vuosituhannen vaihtuessa jonkinlainen Kiina-kuume, joka tosin lauhtui heti kun pääsin käymään Pekingissä (never again...). Mutta Kiina kiehtoo edelleen maana ja kulttuurina, vaikkakin mieluiten näin turvallisen välimatkan päästä. Jakobsonin kirja on todella sekä viihdyttävä että paljon tietoa antava perusopus, joka kannattaa näköjään pitää visusti hyllyssä jatkossakin. Vuoden hauskin kirja - ja tässä tapauksessa arvaan kirjan olleen myös hauskin kirja kirjoi

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj

Sylvia Plath: Lasikellon alla (The Bell Jar)

Lukutoukan Krista kirjoitti alkuvuodesta lukeneensa Sylvia Plathin Lasikellon uudestaan monen vuoden jälkeen ja siitä innostuneena tartuin myös tähän klassikkoon. Minultakin löytyy nimittäin toki Sylvia Plath -kauteni! Kirjojen välistä löytyneiden junalippujen ja muiden arkeologisten löytöjen perusteella ajoitan tuon kauden kesään 1998. Nyt kun luen kirjaa toistamiseen hämmästyn sitä, että kirja ei ollutkaan niin synkkä kuin mitä se mielikuvissani oli. Tai sitten lukijan mielentila on toinen? Tottahan kirja käsittelee synkkää aihetta - mielenjärkkymistä ja itsemurhaa. Mutta kirjan sävy on lähes tyttökirjamaisen keveä: kuin tarmokas sankaritar kirjan Esther yrittää ratkaista kahta suurta ongelmaansa, kuinka päästä eroon neitsyydestä ja kuinka onnistua tekemään itsemurha. Tyttökirjaan viittaa muuten myös tämän ruotsalaispainoksen kansi, jonka kuvituksena on Maija Louekarin piirros. Kannen kuvitus keskittyy täysin kirjan ensimmäiseen osaan, jossa Esther on saanut kesäpestin New York