Siirry pääsisältöön

Tekstit

Carolina Setterwall: Låt oss hoppas på det bästa (2018)

Jotkut kirjat on vain pakko lukea! Kun näin ensimmäisen jutun Carolina Setterwallin esikoiskirjasta Låt oss hoppas på det bästa (Toivotaan, että kaikki käy hyvin) laitoin samantien varauksen kirjastoon. Kirja perustuu Setterwallin omaan elämään ja kokemukseen ja alkuasetelma on sydäntä raastava: eräänä aamuna kirjailija huomaa avopuolisonsa ja pienen vauvansa isän kuolleen äkillisesti yön aikana. Alkaa henkilökohtainen inferno, jota kirjailija purkaa kirjassaan lähes minuutin tarkkuudella, tuskallisen realistisesti.

Kirja on hyvin lähellä Tom Malmquistin pari vuotta sitten ilmestynyttä kirjaa Joka hetki olemme yhä elossa. Puolison äkillinen kuolema ja pieni lapsi on yhdistelmä, joka jo ajatuksena järkyttää. Mutta kaikesta selviää, siitä nämä molemmat kirjat ovat tärkeitä todistuskappaleita. Malmquist ja Setterwall kuljettavat lukijansa läpi kiirastulen kohti katharsista ja molemmissa tapauksissa suljin kirjan takakannen rauhallisin mielin.

Setterwallin tarinassa yksi pääteemoista on …
Uusimmat tekstit

Lena Einhorn: Blekingegatan 32 (2013)

Ruotsalainen Lena Einhorn luuli jo tuntevansa Greta Garbon perusteellisesti, olihan hän tehnyt Garbosta dokumenttielokuvan. Mutta sitten löytyivät Garbon ystävälleen ja rakastetulleen Mimi Pollakille kirjoittamat kirjeet ja Garbon elämänkaari sai uuden ulottuvuuden. Tarina kertoo, että Pollak säilytti vuosien mittaan Garbolta saamiaan n. 40 kirjettä käsilaukussaan, josta omaiset ne löysivät Pollakin kuoleman jälkeen.

Einhorn harkitsi uuden elokuvan tekemistä mutta projekti pitkittyi ja lopulta tarina muotoutuikin dokumentääriseksi romaaniksi Garbon elämästä ennen Hollywoodia. Greta Gustafsson tapaa Mimi Pollakin Dramatenin näyttelijäkurssilla ja he löytävät nopeasti toisensa. Einhorn ei hymistele vaan kirjoittaa myös parin fyysisestä rakkaudesta. "Gurra ja Misse" viettävät tiiviisti aikaa yhdessä mutta Gretan saadessa suuren roolin suomenruotsalaisen ohjaajan Mauritz Stillerin suurelokuvasta Gösta Berlingin taru tapaamisia on vaikea järjestää. Greta unelmoi Mimin perheen ka…

Jörn Donner: Vesi on verta sakeampaa (2018)

Jörn Donner ei usein pääse lukulistalleni mutta ajankohtaisen aiheensa ansiosta tämä Donnerin uusin oli itsestäänselvä. Olen tänä 1918-muistokeväänä ehtinyt jo lukea Antti Tuurin Tammikuu 18 sekä Anneli Kannon Lahtarit, jotka ajallisesti ja paikallisesti sijoittuvat keskenään lomittain. Aivan toisenlaisen näkökulman kevään 1918 tapahtumiin saa tästä Donnerin kirjasta, jossa tapahtumat etenevät pääasiallisesti Terijoella Rajajoen tuntumassa mutta erilaisten takautumien ja metatasojen kautta liikutaan myös Pietarissa ja Viipurissa.
Itse tarina alkaa kuitenkin nykyajasta, jolloin kirjan varsinainen kertoja löytää isänsä jäämistöstä kolme ruskeaa pahvilaatikkoa ja saatekirjeen, jossa kerrotaan isän tehneen muistokirjoituksen kauan sitten kuolleesta ystävästään ja samalla myös "mahdollisimman kattavan kuvauksen hyvin lyhyestä aikakaudesta maamme historiassa".  Tuo aikakausi on 1918-1919 ja se kerrotaan kolmen henkilön kolmiodraamana.
Venäjänjuutalainen Alexander lähtee pakoon Pi…

Stig Hansén: Birgitta Ulfsson - mikä ettei ? (2017)

Monet kustantajat pyysivät vuosien varrella Birgitta Ulfssonilta muistelmia mutta niihin pyyntöihin Ulfsson ei koskaan suostunut. Ei, vaikka hän pitikin kirjoittamisesta. Erityisesti kirjeitä hän kirjoitti mielellään. Sitten tuli ruotsalainen Stig Hansén, jonka tehtävänä oli haastatella Ulfssonia Göteborgin teatterin sivuille Fosterlandet-esityksen yhteydessä. Ja yllättäin Ulfsson huomasi pitävänsä Hansénin tavasta haastatella ja kirjoittaa. Tuloksena on tämä kirja, joka ei siis ole perinteinen muistelmateos vaan lähinnä jutustelua ja muistelua vuosien varrelta. Kohteensa näköinen kirja!

Ja mikä onni, että kirja tuli tehtyä! Birgitta Ulfsson nimittäin kuoli vain puolisen vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen. Vaikka syöpä kummitteli taustalla jo kirjan teon aikana niin katse oli tulevaisuudessa, uusissa teatteriproduktioissa ja vielä yhdessä kesänvietossa rakkaalla saarella. Ehdin itse nähdä kirjassa paljon puhutun Fosterlandet-esityksen täällä Tukholmassa. Mieltäni lämmittää ajatus, et…

Jenny Diski: In Gratitude (2016)

Blogissani on vallinnut jo kuukauden hiljaisuus mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö olisi lukenut kirjoja. Päinvastoin! Silmieni editse on lipunut sellainen määrä hyviä opuksia, etten oikein tiedä mistä aloittaisin. Lisäksi hyvällä kirjalla on taipumus mykistää. Mitä sanoa teoksesta, joka on taiten tehty ja tunteita herättävä kokonaisuus? Omat ajatukset tuntuvat usein sellaisen kirjan rinnalla kovin heppoisilta.
Mutta tämänkin uhalla aloitan englantilaiskirjailija Jenny Diskin viimeiseksi jääneellä ja omaelämäkerrallisella teoksella. Ruotsiksi kirjan nimi on "Den sista resan", alkuperäiseltä nimeltään "In Gratitude". Kiitollisuus viittaa erityisesti Diskin kasvatusäitiin Doris Lessingiin, johon hänellä oli vähintäänkin monimutkainen suhde. Jo itse tarina siitä, miten Diski päätyi Lessingin hoteisiin, on kirjan lukemisen arvoinen enkä sitä tässä nyt myöskään paljasta. 
Diskin ja Lessingin välinen yhteys säilyi nobelkirjailijan kuolemaan asti vaikka helppo se ei ollu…

Anneli Kanto: Lahtarit (2017)

Aivan ensimmäiseksi pitää pyytää anteeksi Antti Tuurilta, että niin moitin hänen uusinta kirjaansa kuivakkaaksi historian oppikirjaksi. Kun luin ensimmäisiä sivuja tästä Anneli Kannon Lahtari-romaanista niin juuri Tuurin Tammikuu 18 oli vahvana mielessäni. Se antoi perusteellisen selvityksen sisällissodan alkupäivistä ja koska olin lukenut kirjan aivan vastikään niin olikin helppo hypätä sen kannattamana Kannon kyytiin. Lahtareissa ei nimittäin niinkään raportoida, Tuurin kirjan tapaan, sodan vaiheita vaan tässä edetään sodan läpi useiden henkilöiden kannoilla, joiden kohtalon kautta selviää sitten vähitellen myös itse sodan kulku.

Oli ristuksen kylymä aamu, vaikkoli maaliskuu  puoles ja ylitte, aiva naama kohmees, sormet jäykkinä ja pää kipiä. Sitte rupes aurinko paistamahan, ilma lämpeni ja puitten oksista alkoo tippua pisaroota. Kyllä tuntuu ourolta, kun linnut lauloo puis, ja me vain toisiamme tapoomme samoos mettis.

Anneli Kanto on kyllä aivan käsittämätön kertoja, ihan nolottaa …

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…