Siirry pääsisältöön

Heidi Köngäs: Hertta (2015)

Äidille annan joululahjaksi aina jonkun ajankohtaisen naiskirjailijan kirjan ja tänä vuonna ei ollut vaikea keksiä mikä kirja se olisi. Herttaa tuntui tulevan joka tuutista. Mutta jouluaaton superyllätys koettiin kun äitini avasi paketin ja hihkaisi: "Minä tunsin Hertta Kuusisen!"

Äitini päällimmäinen kommentti oli, että Hertta oli "hauska ja sosiaalinen" joka tuli aina kysymään kuulumisia. Samaa todistavat sekä Köngäksen kirja että muut nyt lukemani artikkelit. Ja miten aika on hänet julmasti unohtanut, Herttahan oli aikansa superjulkkis!

Heidi Köngäs on kirjoittanut intiimin ja lämpimän kuvauksen Hertan elämän siitä vaiheesta kun hän eli suhteessa Yrjö Leinon kanssa. Leinokin saa tässä teoksessa suunvuoron mutta jotenkin se jättää ainakin minut lukijana kylmäksi. Romaanin rakenne on muutenkin ongelmallinen: historialliset faktat tarjoillaan asianmukaisesti mutta dialogi on välillä aika harlekiinia.

Pieni KaariUtrio-varoitus olkoon siis paikallaan mikä ei kuitenkaan ole pelkästään huono juttu. Utrion tavoin Köngäs herättää historian henkilön jälleen eläväksi, tosin lukijan täytyy muistaa että kyseessä ei ole dokumentti vaan nimenomaan romaani.

Minua alkoi tämän kirjan jälkeen kiinnostaa Hertta Kuusinen ihan oikeana historiallisena henkilönä. Köngäksen kirjassa mainitaan useastikin Leinon tytär Lieko ja kaivoin kirjahyllystäni Lieko Zachovalován muistelmateoksen vuodelta 1998. Ja niin sieltäkin vain ilmaantuu jälleen esiin herttainen ja äidillinen Hertta.

Olin jo saanut vihiä Hertasta viime vuonna lukemastani Panu Rajalan "Tulisoihtu pimeään. Olavi Paavolaisen elämä". Kuusinen ja Paavolainen elivät avoliitossa Paavolaisen viimeiset 12 elinvuotta mutta Rajalan käsittelyssä Hertasta tuli aika yksioikoinen hahmo Paavolaisen elämässä. Kuka tekisi sen kulttuuriteon, että kirjoittaisi Hertta Kuusisesta ihan oman elämänkerran? Myyntimenestys lienee jo pedattu tällä Köngäksen kiinnostusta herättävällä romaanilla.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…