Siirry pääsisältöön

Jaan Kross: Halleluja (2001)

Tässä on viime päivinä ollut niin kiirettä toisen intohimoni eli kuorolaulun kanssa joten kirjat ovat jääneet taka-alalle. Tämän kirjan luin jo kuukausi sitten ja kirjakin on palautettu kirjastoon ilman, että ehdin sitä sen kummemmin mielessäni jäsentää mutta Jaan Krossista pystyisin kirjoittamaan vaikka pienen esseenkin joten tässä:

Jotkut kirjailijat tulevat vuosien mittaan niin läheisiksi, että uuden kirjan aloittaessaan tuntuu kuin tapaisi vanhan ystävän. Jaan Krossin löysin elämääni 90-luvun alussa opiskellessani pari vuotta viron kieltä. Luin häneltä kaiken minkä käsiini sain ja kirjahyllyssä oli jo vaikuttava rivi Krossia kunnes muuttaessani Tukholmaan vein suuren osan kirjoistani divareihin. Vinkkinä muuten: älkää koskaan luopuko lempikirjoistanne vaikka olisi minkälainen tilanpuute, niihin iskee takuuvarmasti jossain vaiheessa uudestaan lukuhimo ja sitten harmittaa!

Luulinkin jo lukeneeni Krossini mutta nyt kotikirjastossa käydessäni ja piskuista suomen kirjallisuuden osastoa vilkaistessani löysinkin lukemattoman Krossin! Tämä novellikokoelma on julkaistu sen jälkeen kun muutin Suomesta joten ei ihme etten siitä tiennyt. Nautinto oli täydellinen kun avasin tämän, vanha tuttu Kross! On kuin kuuntelisi vanhan ystävän jutustelua, osin on samojakin juttuja mutta Krossin kieli on niin soinnikasta ja pehmeää, että sitä lukee nautinnolla. Kirjan novellit on kirjoitettu eri vuosina mutta ne on järjestetty novelleissa käsiteltävän ajan mukaiseen järjestykseen. Aikajana ulottuu sotaa edeltävästä ajasta myöhempiin Siperian vankileriaikoihin.

Kross kuvaa tapahtumat tarkasti ja realistisesti mutta jotenkin onnistuu aina tavoittamaan myös arjen kauneuden, ne pienet yksityiskohdat jotka tekevät elämästä elämisen arvoisen. Tästä novellikokoelmasta jäi pitkäksi aikaa mieleeni esim. kohtaus jossa kertoja Siperian vankileirillä muistelee morsiantaan ja yrittää saada tyttönsä myös oikeasti näkyviin. Ja onnistuuhan se, krossimaiseen tyyliin.

Krossin tekstissä on paljon Tsehovia, juuri ne tarkat huomiot ympäristöstä ja ihmisen mielenliikkeistä. Ja miten kauniisti hän kirjoittaakaan naisista! Suomentaja Jouko Vahanen täytyy myös mainita tässä yhteydessä ja hänen laatimansa jälkikirjoitus joka on hyvä johdanto Krossin tuotantoon.

Kross on opettanut minulle paljon Viron historiasta ja hänellä on ilmiömäinen kyky muistaa yksityiskohtia aikasemmin elämistään vuosikymmenistä.  Mutta Krossin yhteydessä ei kannata arastella vaikka ei olisikaan niin kiinnostunut Viron historiasta tai historiasta ylipäänsä, mielestäni hänen tuotantonsa kantaa yli näidenkin rajojen. Ja jos Sofi Oksasen välillä inhorealistinenkin Viron historian kuvaus väsyttää niin tässä sopivaa vastapainoa!

Jaan Kross oli monesti myös Nobel-veikkausten listalla mutta kuten täällä Ruotsissa kirjastossa huomaan, hän ei ole Nobel-maassa kovinkaan tunnettu. Harmi!!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen