Siirry pääsisältöön

Tukholman kaupunginteatteri: Isänmaa - Fosterlandet



Mrs Karlsson ei ole lukenut kuukauteen muuta kuin aamun lehden. Sen sijaan Mrs Karlsson on tehnyt töitä, hoitanut huushollia, reissannut työmatkoilla, huoltanut perheen pientä jääprinsessaa, vienyt samaista jääprinsessaa uimakouluun ja raivannut puutarhaa. Ja käynyt teatterissa!

Vapunaattona pääsin katsomaan tämän hetkistä "must-see"-esitystä, Lucas Svenssonin kirjoittaman ja Anna Takasen ohjaaman "Isänmaa - Fosterlandet". Anna Takanen on Göteborgista kotoisin oleva teatteriohjaaja jonka isä tuli aikoinaan Ruotsiin sotalapsena. Takanen teki tämän esityksen jäähyväisteoksekseen siirtyessään Göteborgista Tukholman kaupunginteatteriin ja nyt se menee siis täällä Takasen uudessa teatterissa. Esitys on käsittääkseni nähty myös Suomessa.

Näytelmän päähenkilö on göteborgilainen Lussa joka on lievästi sanoen hakoteillä etsiessään identiteettiään. Toisaalla on isä, sotalapsi Juhani, nykyinen perigöteborgilainen John joka sanoo tiukasti olevansa ruotsalainen.  Toisaalla taas isänäiti, ruotsia osaamaton Elsa jolle Lussa kirjoittaa kirjeitä ja vaatii tietää miksi Elsa jätti lapsensa. Tarinaa käydään läpi 30-luvun Karjalasta 80-luvun Göteborgin kautta Elsan kuolemaan Helsingissä. Elsa on yhtä vanha kuin Suomi ja molemmat täyttävät tarinan lopussa 90 vuotta.
Esitys on pitkä ja paikoin hyppää sivujuonteisiin jotka eivät vie tarinaa eteenpäin. Ruotsinsuomalaisuutta käsitellään huumorilla, Marimekon unikot ja muumimukit oli tähänkin napattu suomalaisuuden perisymboliksi ja suomalaismiehen tapa kommunikoida oli esitetty juuri niin humoristisena kuin se oikeasti onkin. Sen sijaan suomalaismiesten kännihaahuilun olisi voinut jättää pois. Näin suomalaisena se ei enää naurata vaikka osa yleisöstä sitä edelleen tuntui pitävän hauskana (ruotsalaisyleisö?).

Lussaa esittää Tanja Lorentzon joka teki aikaisemman ruotsinsuomalaisen merkkiteoksen "Mormors svarta ögon". Siinä hän kävi läpi omaa identiteettikriisiään: Ruotsissa syntynyt suomalaisperheen lapsi joka ei osaa suomea eikä pysty puhumaan mummunsa kanssa. Esitys oli todella vavisuttava ja se on nähty sittemmin sekä TV:ssä että radioversiona. Lorentzon lienee siis ollut aika itsestäänselvä valinta tähän rooliin mutta valitettavasti hän jää kahden muun vahvan naisroolin varjoon.Elsan roolissa nähdään nimittäin Birgitta Ulfsson - ihana, ihana Ulfsson!! Illan loistavin tähti on kuitenkin nuorta Elsaa esittävä Alma Pöysti. Kohtaus, jossa Elsa saa kuulla miehensä Eeron kaatuneen ja itkee pienet pojat sylissään tuskaansa - siinä kohtaa yleisö purskahti vuolaaseen itkuun. Moista joukkoitkua en ole itse koskaan aiemmin kokenut teatterissa. Ja kun Tukholman ruotsinsuomalaisen koulun oppilaat kulkevat jonossa sotalapsen nimikyltit kaulassa - toinen kollektiivinen itkun purskahdus.

Näytelmä on vahva osoitus siitä, miten tämä 70 vuoden takainen tapahtuma on edelleen täysin ajankohtainen asia. Kuten Ruotsin tunnetuimpiin toimittajiin lukeutuva Fredrik Virtanen toteaa: missä hän itse olisi nyt, jos isä ei olisi tullut sotalapsena Ruotsiin?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen