torstai 30. kesäkuuta 2016

Mila Teräs ja Karoliina Pertamo: Hämärinkäinen (2015)

Lähikirjastomme suomenkielinen kirjastovirkailija pistää uutuuskirjojen hyllylle usein myös suomenkielisiä kirjoja, siellä ne nököttävät ruotsalaisten ihmeteltävinä kunnes paikalle saapuu joku ugri joka havahtuu: mitä, uusi LASTENkirja! Lapsemme lukutahti on nimittäin sen verran kova, että pieni suomenkielinen lastenkirjaosasto on perheessämme luettu jo pariinkiin kertaan läpi. Onneksi hätävarana on Tukholman Suomi-Insituutin kirjasto jossa riittää luettavaa kirjaston suurkuluttajillekin.

Tämä kirja löytyi tällä kertaa siis lähikirjastomme uutuushyllystä. Hämärinkäinen on olento joka kutoo hämärää. Kirja kertoo mitä tapahtuu kun Hämärinkäinen joutuu vangiksi ja hämärä ei enää saavukaan iltaisin. Kirjan kuvitus on aiheensa mukaisesti tummasävyistä ja pehmeine värisävyineen se on täydellinen iltasatukirja! Lisäksi kieli on kauniin runollista ja jäi kutkuttamaan ainakin meidän kuusivuotiaan kielikorvaa niin, että se piti lukea välittömästi uudestaan.

Kirjassa esiintyvät hahmot olivat ihailtavan omaperäisiä, nimissäkään ei tuntunut sellaista "pitääpä-nyt-keksiä-jotain-hulvattomia-nimiä"-oireilua. Vai mitä sanotte näistä: kuunkierittäjät, tähtiset, yöntekijät, kukankutojat... Kirja hehkuu lämpöä sekä kuvituksen että kielen kautta ja luo salaperäistä tunnelmaa.

Hämärinkäinen oli viime vuoden Finlandia Junior-palkintoehdokkaana ja se näyttää olevan monen kirjablogistin suosikki, kuten esimerkiksi seuraavien: Sininen keskitieMari A:n kirjablogi ja Pudonneita omenoita. Paljon lastenkirjoja lukevana voin vain todeta, että tämä kirja on todellinen täysosuma! Ja eilen muuten kirjaa kuvatessani lapsi huudahti heti sen nähdessään: "hei, tosta kirjasta mä tykkäsin!". Ei kai parempaa arvosanaa voi lastenkirja saadakaan?

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Pirjo Hassinen: Popula (2012)

Tästähän on tulossa varsinainen PirjoHassinen-kesä! Jo toinen kirja parin viikon sisään ja kolmaskin kirja odottaa tuolla kirjastopinossa. Ja pari viikkoa sitten olin vielä sitä mieltä, että Hassisen kirjat eivät jää mieleen ja ovat vähän sekavia. Joko muistini petti pahasti tai sitten olen lukijana kypsynyt Hassisen vaatimalle tasolle...

Luettuani Hassisen alkupään tuotantoon kuuluvan "Ennustaja"-romaanin muistin yhtäkkiä, että minullahan on hyllyssä yksi alennusmyynneistä napattu ja lukematta jäänyt Hassinen. "Popula" pääsi oitis luettavaksi ja luin sen ripeästi. Kirjan rakenne on varsin vauhdikas ja paljon ehtiikin tapahtua kun rinnakkain pyöritetään kolmen päähenkilön elämänkulkua.

Keskushenkilönä on Pirjo, keski-ikäinen harrastajataiteilija joka romaanin alussa tekee jotain vähintäänkin odottamatonta. Tapahtumien kulkuun punoutuvat Pirjon tytär Rita ja naapurin aikamiespoika Perttu jotka tahoillaan käyvät läpi elämänkriisejä hekin. Ja kun tähän kaikkeen limittyy läpi koko romaanin perussuomalaisilta haiskahtava Popula-puolue niin ollaan jo hyvin lähellä "Suurta 2010-luvun Suomalaista Tarinaa".

Pidin erittäin paljon kirjan rakenteesta joka on selkeä ja tuo kaikki kolme päähenkilöä hyvin esille. Mutta... mielestäni henkilöhahmoja kertyi lopulta sen verran suuri määrä, että kirjailija ei ehdi perustelemaan kaikkien motiiveja tapahtumien kulussa riittävän uskottavasti. Erityisesti tämä koskee Ritaa ja hänen miessuhteitaan jotka jäävät aika epäuskottaviksi. Käsi ylös: kuinka moni oikeasti tukeutuisi avio-ongelmissaan psykologiin joka sattuu olemaan myös ex-poikaystävä? Myös Ritan äidin Pirjon sielunelämä jää hieman heiveröiseksi.

Vahvimmaksi hahmoksi nousee Perttu joka vahvasta oikeudentajustaan huolimatta joutuu poliisin hampaisiin. Mieleenpainuvimpiin kohtauksiin kuuluu kohtaus, jossa Perttu vierailee alzheimeria sairastavan äitinsä luona ja kyllästyttyään odottamaan hoitajaa, jota on pyytänyt jo monta kertaa vaihtamaan äidin huonetoverin vaipan lämpimäiset, ryhtyy itse asian vaatimiin toimiin. Huonostihan siinä käy, henkilökunta saa Pertun kiinni "itse teossa" ja soittaa poliisit paikalle. Siinä kohtauksessa on siemen Pertun kasvavaan epäluuloon yhteiskuntaa kohtaan joka lopulta johtaa yhteistyöhön Populan kanssa.

Hassinen kirjoittaa vahvaa kieltä, teksti käy paikoin jopa inho-realismin rajoilla. Juoni on koukuttava ja houkuttaa lukemaan vaikka lopussa ihan kaikkia lankoja ei punotakaan loppuun asti. Tarinassa olisi ollut ainesta useampaankin romaaniin mutta erityisesti harmittaa Ritan puolesta joka jäi turhan harmaaksi muiden värikkäämpien hahmojen rinnalla.


maanantai 20. kesäkuuta 2016

Yayoi Kusaman väriterapiaa

Viime viikkoina ei ole voinut välttyä lukemasta Yayoi Kusamasta jos vähäänkään seuraa tukholmalaismediaa. Moderna Museetissa on nimittäin avattu retrospektiivinen näyttely Kusaman töistä kuuden vuosikymmenen ajalta ja sitä hehkutetaan nyt joka tuutista. Kusama oli itselleni täysin tuikituntematon taiteilija mutta traaginen tarina (koko ikänsä mielenterveysongelmista kärsinyt taiteilija joka 70-luvulta lähtien on asunut psykiatrisessa hoitolassa) sai lukemaan kaikki haastattelut ja artikkelit. Ja sunnuntaiaamuna herätessäni harmaaseen kesäpäivään tiesin: tänään on mentävä Kusaman näyttelyyn. Kysyin 6-vuotiaalta lähtisikö hän mukaani taidemuseoon ja hän olikin heti valmis, tosin sillä varauksella että "ei vanhanajan taidetta, se pelottaa". Vakuutin, että tämä ei ole vanhanajan taidetta nähnytkään. 

Tukholmalaiset tuntien arvasin, etten olisi ainoa Kusama-kuumeeseen joutunut joten ostin liput jo etukäteen museon kotisivulta. Se kannatti sillä lippukassalla oli jonoa välillä tungokseen asti. Liput maksavat 150 kruunua ja lapset pääsevät ilmaiseksi. Museon perusnäyttely on muuten maksuton, kuten niin monet muutkin museot sen jälkeen kun nykyinen sosiaalidemokraattijohtoinen hallitus sai tahtonsa läpi.


Näyttely on melkoisen sekalainen kokoelma Kusaman töitä mikä ei sinänsä hämmästytä sillä taiteilija on jo 87-vuotias ja töitä on koko hänen uransa varrelta. 6-vuotiasta kiinnostivat erityisesti Kusaman 60-luvun performance-videot joissa näkyy paljasta pintaa lapsille sallittua enemmän. Lapsen sitä ihmetellessä yritin säveltää helposti ymmärrettävän taidehistoriallisen tietoiskun - "silloin kun äiti oli pieni niin monet taiteilijat halusivat järkyttää muita ihmisiä näyttämällä alastomia vartaloita"...


Mutta sekä 6-vuotiaan että itseni mieleen jäävät kuitenkin ikuisiksi ajoiksi Kusaman fantastiset installaatiot, erityisesti näyttelyssä olleet kolme peilihuonetta joihin sisään astuessaan saa roiman annoksen väriterapiaa. Kävimme huoneet läpi monta kertaa ja aina sama "VAU!!". Lisäpisteitä näyttely saa myös lapsille tehdystä vihjesuunnistuksesta jonka oikein ratkaistuaan sai pienen Kusaman taiteeseen liittyvän palkinnon.


Jos ei tänä kesänä ehdi Tukholmaan niin ei hätää, sama näyttely tulee lokakuussa myös Helsinkiin. Muistakaa ottaa lapset mukaan!



perjantai 17. kesäkuuta 2016

Pirjo Hassinen: Ennustaja (1994)

Kun opiskelin 90-luvulla kirjallisuutta, opettajani pisti kirjallisuuskritiikin kurssilla kaksi kirjaa eteeni ja käski tehdä niistä arviot. Toiminnan miehenä hän myös soitti paikallisradioon ja sanoi, että täältä tulee nyt yksi opiskelija tekemään teille pari juttua. Niin menin ja ääni vavisten luin lyhyet juttuni nauhalle. Arvioni eivät olleet kovin myönteisiä mutta en kyllä tiedä sitäkään lähettikö kyseinen asema niitä koskaan aalloillaan. Nuo kaksi kirjaa olivat sen syksyn uutuuskirjoja, Markku Ropposen Kuolemanuni ja Pirjo Hassisen esikoisteos Joel. Ja vuosi oli siis 1991.


Hassinen ei silloin minua, nuorta kirjallisuudenopiskelijaa, vakuuttanut mutta olen häntä kuitenkin lukenut aina epäsäännöllisen säännöllisesti. Mitään sen kummempia muistikuvia en hänen kirjoistaan ole onnistunut saamaan mutta tunnustan hänen taitonsa hyvänä kirjoittajana. Jotenkin vain hänen teoksensa eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet sitä vau-elämystä, jota hyvältä kirjalta odottaa.


Kirjastosta löysin tällä kertaa Hassisen alkupään tuotannosta romaanin "Ennustaja". Kirja oli ensi katsomaltakin taattua Hassista - vahvaa kielenkäyttöä, mielenkiintoinen tarina, naiset pääosassa ja erotiikkaakin näytti olevan sopivassa määrin. Alku lähti hiukan tahmeasti liikkeelle mutta jossain siinä 90 sivun jälkeen tunsin, että nyt alkaa tapahtua. Henkilöt alkoivat elää ja ymmärsin lukea kirjaa tarkasti sillä aikatasot sekoittuvat tarinassa vähän väliä. Myös unen ja valveen tilat limittyvät toisiinsa ja jos lukee huolimattomasti joutuu helposti hakoteille.


Kirjan loppu ei ollut ihan niin järisyttävä kuin olisin odottanut mutta toisaalta tämän kirjan tapahtumat ovat enemmän päähenkilön sisällä tapahtuvaa kehitystä kuin ulkoisia juonikuvioita. Kirja kuvaa eniten päähenkilön Iiriksen ja tämän äidin välistä suhdetta ja Iiriksen vapautumista äidin ohjaksista itsenäiseksi. Tähän äidin ja tyttären suhteeseen liittyy myös kirjan nimi. Kirjan mieshahmot jäävätkin sitten  aika heiveröisiksi, tämä on ennen kaikkea naisten maailma.


"Ennustaja" on hyvä kesälomakirja, nopea lukea vaikka vaatiikin keskittymistä. Hassisen kieli on mehevää ja aistillisen herkullista ja juoni todellakin tavanomaisesta poikkeava. Tämä kirja pistää pään pyörälle vähäksi aikaa - mistä tässä on kysymys?! Suosittelen siis lämpimästi kesäisiin lukuhetkiin!

torstai 9. kesäkuuta 2016

Ebba Witt-Brattström: Vuosisadan rakkaussota (2016)

Ruotsin feministi numero uno lienee Ebba Witt-Brattström - kirjallisuustieteilijä, kirjailija, "debatööri" (Ruotsissa tärkeä titteli CV:ssä), feministisen puolueen perustajajäsen ja vaikka mitä muuta. Niin, ja koko tämän Ruotsissa oloaikani hän on ollut toinen osapuoli valtakunnan ykkösälykkö-pariskunnasta "Ebba ja Horace". Ja Horacehan taas oli se tyyppi joka 2000-luvulla ilmoitti aina Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajan.


Joku olisi voinut aavistella jo jotain kun tuli uutinen, että Ebba siirtyy kirjallisuusproffaksi Helsingin yliopistoon. Mutta varsinainen shokkiuutinen tuli maaliskuussa 2014 - Ebba ja Horace eroavat! Tänä keväänä olemme saaneet sitten käyskennellä avioliiton savuavilla raunioilla, tosin lähinnä kirjallisella tantereella. Kumpikin osapuoli on nimittäin julkaissut oman kirjansa ja kumpikin on saanut oman osuutensa median huomiosta, vaikkakin Ebba taitaa johtaa sitä kisaa. Jos jotakuta nyt alkoi kiinnostaa enemmän tämä draama niin faktaa löytyy yllin kyllin.


Entäpä sitten itse se kirja... Aika moista tulitusta se on, kostokirjaksikin sitä voisi kutsua. Kirjailija itse on jossain väittänyt, että kirja ei perustuisi todellisiin tapahtumiin mutta se lienee vain lausuttu mahdollisia ex-aviomiehen oikeudellisia toimenpiteitä ennakoiden. En usko, että löytyy yhtään ruotsalaista lukijaa joka ei kirjaa lukiessaan näkisi henkilöinä juuri Ebban ja Horacen.

Teksti on helppolukuista (suosittelen muuten jos haluaa virkistää ruotsin kielen taitojaan!) mutta samalla hyvin raskasta luettavaa. Tämä avioliiton lopetus ei ole kaunista katseltavaa... Joitakin yleismaailmallisia heittoja sieltä voi bongata, tuttuja omastakin avioliitosta kun sanan säilä on oikein päässyt heilumaan, mutta eniten tekstiä leimaa kahden intellektuellin sanailu. Horace - anteeksi "Han" - on odottanut naiseltaan kuuliaisuutta ja palveluksia ja Ebba - siis "Hon" - ivailee miehen snobismia ja peittelemätöntä ylimielisyyttä. Teksti sinällään ei aiheuta jännitystä - tiedämmehän jo lopputuloksen vaikka jossain vaiheessa tekstiä pariskunta näyttäisi lähentyvän toisiaan.


Witt-Brattströmin kirja on osa viime vuosien ruotsalaista kirjallisuustrendiä "naiset jotka kirjoittavat paljastuskirjan päättyneistä liitoistaan". Trendiin kuuluu olennaisesti se, että kirjailijat kieltävät ehdottomasti kirjojen pohjautuvan todellisuuteen ja kaikki nimet ovat tietysti muutettuja. Ja kaikki tietävät kenestä puhutaan... Lena Anderssonin kirjat Ester Nilssonista ja Martina Haagin petetyn aviovaimon tarina sekä niiden saama myönteinen julkisuus ovat todennäköisesti innoittaneet myös Witt-Brattströmiä kirjoittamaan oman paljastukirjansa.


Witt-Brattströmin "Århundradets kärlekskrig" (Vuosisadan rakkaussota) on tietysti kirjallinen vastine Märta Tikkasen "Vuosisadan rakkaustarinalle". Tikkastakin on haastateltu Ruotsin mediassa tämän kirjan julkaisun myötä ja nyt onkin hyvä syy kaivaa myös Tikkasen kirja hyllystä uudelleen lukuun. Jos muistan oikein se on hitusen armollisempaa luettavaa...
**
Ebba Witt-Brattström: Århundradets kärlekskrig
Norstedts 2016
(Vuosisadan rakkaussota, Into 2018)