Siirry pääsisältöön

Astrid Lindgren: Sotapäiväkirjat 1939-1945

Ruotsissakin vietetään parhaillaan naistenviikkoa (fruntimmersvecka) joten tässä naistenviikkohaasteen loppusuoralle hieman ruotsalaisväriä!

Astrid Lingrenin arkisto avattiin muutama vuosi sitten tutkijoille ja nyt on aika sen verran kypsänyt, että olemme saaneet sekä laajan elämänkerran että tv-dokumentin Lindgrenin elämästä. Lisäksi Lindgrenin Dalagatanin koti Tukholmassa avattiin viime vuonna yleisölle, tosin kerrallaan sinne otetaan vain 15 henkeä ja näytöt lienevät loppuunmyytyjä hamaan tulevaisuuteen asti.

Mielenkiintoisin näistä arkiston aarteista lienee kuitenkin tämä nyt julkaistu Sotapäiväkirjat, jotka Lindgren kirjoitti nuorena äitinä ja siis ennen kuin yhtäkään Peppiä oli vielä julkaistu. (Peppi mainitaan toki päiväkirjassa ja sotavuosien loputtua Lindgreniä odottaakin aivan uusi ura...) Kuten ruotsalaiskirjailija Kerstin Ekman esipuheessaan toteaa, tämä on todella ainutlaatuinen dokumentti ja ajankuva.

Lindgren seurasi tarkasti sodan etenemistä eri rintamilla ja piti laajamittaista leikekirjaa jotka osittain ovat mukana myös tässä näköispainoksena. Hän kirjasi sekä maailmanpoliittisia tapahtumia että arkipäivän elämänmenoa sodan varjossa. Esipuheessa kerrotaan, että Lindgren saattoi viettää päiväkirjansa parissa jopa tunteja joka päivä. Lindgrenillä on siis täytynyt olla hyvin vahva visio siitä, että haluaa tallentaa ja pistää muistiin sota-ajan tapahtumat. Hän itse ei niitä kuitenkaan halunnut koskaan julkaista mutta säilytti ne visusti pyykkikorissa kotonaan Dalagatanilla, nähtävästi siis vain oman muistinsa tueksi. Päiväkirjassa sivutaan myös perhe- ja avioelämää sekä vihjataan vakavista avio-ongelmista mutta niistä ymmärtääkseen täytyy lukea itse elämänkerta.

Oman mausteensa päiväkirjamerkintöihin tuo se seikka, että Lindgren oli töissä osan sotaa kirjesensuurissa. Hän merkitsee myös muistiin otteita lukemistaan kirjeistä. Lindgren käsittelee myös juutalaisvainoja ja keskitysleirejä ja täten päiväkirjoista tulee tärkeä todiste Ruotsissa ajoittain käytyyn keskusteluun siitä missä vaiheessa juutalaisten kohtalo paljastui ulkomaailmalle. Kerstin Ekman toteaakin ironisesti, että "kahden lapsen äiti ja konttoristi pääsi asiasta selville lukemalla lehtiä ja kirjoja" joten miten muka asiasta eivät olisi tietäneet enemmän asioista perillä olleet (jotka siis jälkikäteen väittivät olleensa tietämättömiä).

Näin suomalaisesta näkökulmasta luettuna erityisen liikuttavaa on Lindgrenin huoli Suomen kohtalosta mikä ei uskoakseni ollut mitenkään poikkeuksellista Ruotsissa siihen aikaan. Toki asiaan vaikutti huoli naapurimaan ja samalla oman maan kohtalosta mutta kun vertaa Lindgrenin kirjoituksia Tanskan ja Norjan tilanteesta niin juuri Suomi saa Lindgreniltä erityisen paljon sympatiaa. Ja liikuttavaa on lukea miten ruotsalaiset keräävät avustuksia suomalaisille ja ovat varautuneet ottamaan vastaan jopa 800 000 suomalaispakolaista!

Astrid Lindgren on malliesimerkki mielestäni tyypillisestä ruotsalaisnaisesta - tiedostava, empaattinen, poliittisesti aktiivinen, jalat maassa mutta samalla idealistinen. Hän saa kunnian päättää oman osuuteni Tuijatan naistenviikkohaasteeseen ja edustaa näin toista kotimaatani.

Luin kirjan alkuperäiskielellä mutta hyvä uutinen vielä tähän loppuun: WSOY julkaisee kirjan suomennettuna tänä syksynä!

Kommentit

  1. Mielenkiintoinen kirja, täytyy sanoa. Olisi mielenkiintoista nähdä aivan alkuperäiset päiväkirjat; luulin aluksi ettei suomenkielisessä laitoksessa julkaistu kaikkea tekstiä, kunnes tajusin, että Lindgrenillä oli 19 muistikirjaa takuulla täynnä lehtileikkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella mielenkiintoinen! Ja avasi aivan uuden puolen Lindgrenistä.

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj