Siirry pääsisältöön

Sari Vuoristo: Loppu hyvin (2006)


Kirjastomme piskuiselta suomenkieliseltä osastolta osui silmiini Sari Vuoriston kirja. Hetkinen, enkös ole lukenut Vuoristoa aiemminkin ja peräti pitänytkin? Kyllä vain, kotoa löytyi jostakin alelaatikosta ostamani novellikokoelma "Säätiedotus merenkulkijoille" (2008) jonka avausnovelli "Sumu" on jäänyt kummittelemaan mieleeni. Vuoristo kirjoittaa kaunista ja soinnikasta suomea ja tarinat ovat kuin akvarelleja, jotka jättävät lukijan mieleen tunnemuiston pitkäksi aikaa.

Myös tämä nyt lukemani "Loppu hyvin" on aihepiiriltään merellinen. Kaikki alkaa Jäämereltä:

Minä opin Jäämeressä uimaan.
     Minulla on siitä selvä muistikuva, laihoista käsistä jotka lohkaisivat vettä, ja kuinka vesi ympäröi ensiksi nilkat.
     Mutta: höpöhöpö, ne sanovat. Mitä sinä nyt oikein puhut, ethän sinä ole millään voinut, usko jo. Höpö höpö, emmehän me ole koskaan edes olleet siellä.

 Karoliinalla on muisto, joka on seurannut häntä koko elämän. Jäämeri ei jätä häntä rauhaan vaikka perhe väittää kaiken olevan vain mielikuvitusta. Aikuisena Karoliina saa vihdoin tietää häntä koskevan suuren salaisuuden ja välit äitiin katkeaa. Äiti on valehdellut, pimittänyt totuuden mutta pahin petos on se kuinka äiti on mitätöinyt Karoliinan vahvimman lapsuudenmuiston. Totuuden paljastuttua Karoliinan on koottava lapsuutensa palaset uudelleen yhteen.

"Loppu hyvin" on psykologisen tarkasti kirjoitettu kuvaus perhesuhteista ja erityisesti sisarten välisestä tasapainoilusta. Kirjan teema, petos, kytee jossakin pinnan alla muuttumatta kuitenkaan koskaan avoimeksi kismaksi. Tarinan kulkua avataan eri näkökulmista jolloin lukija saa mahdollisuuden luoda oman mielipiteensä tapahtuneesta. Ja lopussa, kuten kirjan nimikin lupaa, Karoliina tekee sovinnon menneisyytensä kanssa. Klassisesti tämä tapahtuu kun hän synnyttää oman lapsen.

Vastaavia perhesalaisuuksia on maailma pullollaan ja kuten kirjassa, aina niitä ei pystytä selvittämään aikuismaisen asiallisesti. Elämä kulkee kulkuaan ja mikä oli tarkoitus kertoa jääkin kaiken elämisen tohinassa sanomatta. Tarkoituksella tai sitten ilman sen kummempaa tarkoitusperää. Vuoriston kirja on hieno todistus yhdestä prosessista, jossa tehty saadaan korjattua ja osapuolet lähestyvät toisiaan ymmärryksen kautta. Kirjan sanoma lienee kuitenkin selvä: kertokaa hyvät vanhemmat lapsillenne jo näiden ollessa pieniä kaikki mikä kerrottava on!

Yritin muuten löytää lisätietoja kirjailijasta itsestään mutta nähtävästi häneltä ei ole ilmestynyt uutta teosta vuoden 2010 jälkeen. Listalta löytyy kuitenkin kahdeksan teosta ja muun muassa Runeberg-ehdokkuus. Kahden lukemani kirjan jälkeen aion ehdottomasti tutustua myös muuhun tuotantoon!

**
Sari Vuoristo: Loppu hyvin
Gummerus 2006
Kirjastokappale


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi12/12/16 11:22

    Minä en ole lukenut Sari Vuoristoa ennen, mutta juuri löysin kirpputorilta hänen novellikokoelmansa Irti. Odotan mielenkiinnolla, millainen se on.

    VastaaPoista
  2. Mari / Mrs Karlsson lukee12/12/16 12:25

    Vuoristo onkin salaperäinen kirjailija, kirjoja löytyy kirppareilta ja kirjakauppojen alehyllyiltä mutta itse kirjailijasta on vähän tietoa. Sen sijaan kaikki löytämäni (muutamat) blogikirjoitukset ovat positiivisia!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot
17 kommenttia
Lue lisää

Vihdoinkin sain luettua Amélie Nothombia!

  Kirjailija, jota olen aina ihaillut, mutta en koskaan lukenut. Siihen sarjaan lukeutui vielä muutama päivä sitten belgialaissyntyinen, Pariisissa nykyään asuva Amélie Nothomb (s. 1966), jolta ei voi välttyä jos vähääkään liikkuu ranskankielisessä ympäristössä. Nothombilta ilmestyy uusi kirja joka vuosi ja aina siitä kehkeytyy myös jonkinlaista pöhinää. Jostain luin muuten, että Nothomb kirjoittaisi kolme kirjaa vuodessa, joista hän sitten valitsee yhden julkaistavaksi. Se varmaan myös on syy sille, että kirjat ovat aika ohuita. Ja nämä näennäisen ohuet romaanit ovat myös houkuttaneet ostamaan Nothombin teoksia reissuillani,  ajatuksena lukea ne keskitason ranskallani. Mutta aina ne ovat jääneet kesken... Viime viikolla kirjastossa käväistessäni huomasin esille asetetun Nothombin ruotsiksi käännetyn romaanin "Premier sang". En siis koskaan kulje Nothombin ohi häneen tarttumatta, joten lainasin kirjan ja aloin lukea sitä heti matkalla kotiin. Ruotsiksi tarina soljuikin ongelm
8 kommenttia
Lue lisää

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja
26 kommenttia
Lue lisää

Olipa kerran DDR

  Saksan opinnot alkoivat taas yliopistolla ja tein pienen lämmittelykierroksen lukemalla brittiläis-saksalaisen historioitsijan Katja Hoyerin teoksen "Muurin takana. Itä-Saksan historia 1949-90". Kirjaa on kovasti kehuttu, koska se antaa aikaisempaa monipuolisemman kuvan DDR:stä. Itä-Saksaahan muistellaan yleensä lähinnä sen julman Stasi-historian kautta tai sitten naureskellaan hyväntahtoisesti Ostalgia-ilmiölle.  Hoyer tekee kirjassaan vakavan yrityksen antaa DDR:stä tasapainoisemman kuvan. Kaikki ei ollut kurjuutta! Esimerkiksi se seikka, miten naiset ja työläisluokkaan syntyneet lapset saattoivat päästä hyvään työuraan käsiksi, oli monelle elintärkeä asia. Yhdistymisen huumassa unohtui, että monet näistä koulutuksista ja työurista osoittautuivatkin sitten täysin hyödyttömiksi.  Miten kävi kaikille näille elämäntyönsä menettäneille? Siihen ei Hoyerinkaan kirja valitettavasti anna kovin selventävää vastausta, sillä tarina päättyy - monien muiden DDR:stä kertovien kirjojen
8 kommenttia
Lue lisää

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.
11 kommenttia
Lue lisää