maanantai 30. tammikuuta 2017

Kun "totuus" saa uuden merkityksen



Tällä areenalla ei ole tapahtunut pitkään aikaan mitään, johtuen siitä että en ole lukenut yhden yhtä kirjaa. Sen sijaan olen istunut kuin naulittuna CNN:n ja BBC Worldin äärellä ja yrittänyt ymmärtää mitä oikein on tapahtumassa. En ole niinkään yllättynyt siitä, että Yhdysvaltain uusi presidentti pistää toimeksi vaalilupauksiensa suhteen mutta olen sydänjuuriani myöten järkyttynyt siitä propagandasta, jota Yhdysvaltain ylin johto tällä hetkellä suoltaa maailmalle. Siinä eivät sellaiset sanat kuin "totuus" ja "rehellisyys" enää tunnu painavan höyhenen vertaa.


Tämä viikko on kuitenkin pidettävä taukoa tämän mediavirran seuraamisessa sillä se alkaa kieltämättä jo vaikuttaa kielteisesti omaan elämääni. On hengitettävä syvään ja keskityttävä myös tähän arkiseen aherrukseen. Mutta mielessäni on jo se hetki kun lapseni kysyy tulevaisuudessa että mitä sinä äiti teit silloin kun maailma kääntyi ylösalaisin. Tähän mennessä olen lähinnä tukkinut somekanaviani Yhdysvaltain johtoa vastustavilla viesteillä ja allekirjoittanut netissä "maailman" Yhdysvaltain presidentille suuntaaman protestikirjeen. Ei siis vielä mitään sen suurempaa vastarintatoimintaa havaittavissa.


Yhdysvaltain 45. presidentti ei ole tiettävästi mikään kirjaharrastaja. Jossakin haastattelussa hän kertoi lukevansa kappaleen tai "alueen" sieltä täältä mutta monet epäilevät onko hän lukenut edes omia kirjojaan. Niinpä on turha odotella mitään kirjavinkkejä siltä suunnalta. Barack Obaman kirjalistoja taas vilisee netissä kukkurakaupoin, kuten esimerkiksi tämä. Mutta Yhdysvaltain uusi hallinto on innoittanut ihmisiä uusiin lukukokemuksiin, päällimmäisenä tietysti George Orwellin 1984 josta on jo tulossa uusia painoksia loppuunmyytyjen jatkoksi. Silmiini on osunut twittervirrasta montakin kirjaa, joita ihmiset nyt suosittelevat meille, jotka yritämme ymmärtää kaikkea tätä tapahtuvaa. Seuraavat kirjat ovatkin nyt omalla lukulistallani:


1. George Orwell: 1984 (1949)


2. Sinclair Lewis: It can't happen here (1935)


3. Hannah Arendt: Totalitarismin synty (1951)


4. John Feffer: Splinterlands (2016)


5. Ray Bradbury: Fahrenheit 451 (1953)


Oletteko jo muuttaneet omia lukulistojanne uuden maailmantilanteen vuoksi?

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa (2000)


- Minä en saa mistään niin suurta tyydytystä kuin sinun kanssasi olemisesta, vakuutin.

- Niin, miksei kukaan tajua että rakkaus voi olla työ! Lasse huudahti.

Anna ja Lasse - siinäpä totisesti yksi omituisimmista pariskunnista jotka olen romaanimaailmassa tavannut pitkään aikaan! Edelleenkin mietin mitä Pirjo Hassinen oikeasti haluaa sanoa tällä tarinalla. Kertoja-Anna on määrätietoinen nuori nainen joka päättää tehdä rakkaastaan tähden. Rakas-Lasse on oikean ulkonäön ja riittävän lahjakkuuden omaava näyttelijä joka seuraa Annan viitoittamaa tietä vastaan hangoittelematta. Mutta mistä tässä suhteessa on kysymys? Rakkaudesta? Vallanhimosta? Vai kenties jostain ihan muusta...

Kirjan takakannessa mainostetaan tämän olevan "romaani rakkaudesta, rajattomasta kunnianhimosta ja ihmisen suojattomuudesta". Njaaa....Mielestäni tämä on ennen kaikkea kirja Annasta, joka suuntaa kaiken tarmonsa miehensä Lassen näyttelijäuran rakentamiseen. Lisäksi hän opiskelee taloustieteitä mutta hylkää lupaavan yliopistouran ja ryhtyy sen sijaan, lyhyen pankin sijoitusneuvojan pestin jälkeen, konsultoimaan teattereita varainhankinnassa. Annaa kiehtoo teatterin maailma mutta hän ei itse ole kiinnostunut sen kummemmin näyttelijän kuin ohjaajankaan työstä. Anna on ennen kaikkea "tähdentekijä", joka ohjaa miehensä Lassen uraa kuin nukentekijä sätkynukkeaan. 

Mutta mikä motivoi Annaa? Julkisuudesta hän ei tunnu välittävän ja rahakin on vain välttämätön paha. Seksi tuntuu olevan Annalle lähinnä keino kommunikoida Lassen kanssa ja vaikka hän puhuu paljon seksistä siitä puuttuu intohimo. Kunnianhimo? Mutta miksi Anna ei halua tuoda itseään enemmän esille jotta saisi kunniaa? Anna jääkin todelliseksi mysteerioksi. Toisaalta kirja lienee myös tietyllä tavalla aikansa tuote ilmestyessään 90-luvun juppikauden ja Turkan teatterikoulukauden jälkimainingeissa. Kirjaa lukiessa yritän saada otetta tuosta ajasta - onko kirjan Anna vain yksittäinen tapaus vai edustaako hän jotain yleisempää ajanhenkeä tuolta vuosikymmeneltä? 

Anna on julman rehellinen luonnetutkielma naisesta, jota kuvaavat perinteisesti miehiin liitetyt piirteet vaikkakaan hän ei itse selvästikään viihdy siinä roolissa. Annan ja Lassen häissä morsian on pukeutunut mustaan ja sulhanen valkoiseen, Anna antaa ymmärtää sen tapahtuneen yhteisestä päätöksestä vaikkakin hän heti moittii mielessään Lassea siitä, että tämä oli riistänyt Annalta "oikeuden käyttää valkoista hääpukua". 

Eräs kirjan kulminaatiokohdista on kohta, jossa Anna lyö ja potkii Lassea tai "näyttelijää" kuten Anna siinä tilanteessa kutsuu miestään. Kohtauksen jälkeen Anna tarkastelee itseään peilistä ja tuntee kuinka hän fyysisestikin muuttuu miehisemmäksi. "Vähä vähältä sen huomaisivat muutkin, niin että joskus, minulta piilossa ja yhdentekevästi, joku vastaantulija pitäisi minua hetken ajan miehenä." Hassinen leikittelee limittäin asettuvilla miehen ja naisen rooleilla eikä tämä ole ensimmäinen kerta kun Hassisen romaanissa vahva naishahmo saattaa sekä kirjan miehet että lukijan hämmennyksen valtaan.

Lopuksi täytyy puhua vielä tuosta kirjan nimestä... "Mansikoita marraskuussa" vie ensin ajatukset johonkin heppoisempaan genreen vaikkakin kirjan painavuus selviää jo ensisivuilla. Ensilukemalla kirjan nimi on helppo kuitata Annan kesätyöllä, jossa hän lajittelee tehtaassa jäisiä mansikoita ja lisäksi marraskuiset mansikat mainitaan jälkiruokana kun Annan varakkaat appivanhemmat tarjoavat Annan valmistumisen kunniaksi illallisen. Mutta miksi ihmeessä tämä nimi? 

Nykyäänhän espanjalaismansikoita voi ostaa ympäri vuoden mutta kirjan ilmestymisvuonna mansikat marraskuussa olivat jotain todella harvinaista, luksustakin. Mitä Hassinen haluaa tällä sanoa? Rakkaus Lassea kohtaan ei ollut aitoa vaan keinotekoisesti tuotettu tunne, kuten marraskuiset tuoreet mansikat? Isoja ja kauniin punaisia mutta sisältä mauttomia...

Kuten aiemminkin Hassista lukiessa jäin viimeisen sivun luettuani sanattomana miettimään mitä olinkaan juuri lukenut. Hassinen ei tarjoa yksinkertaisia loppuratkaisuja vaan kirjan henkilöt jäävät usein jatkamaan tarinaansa lukijan mielessä. Hassinen on mestarikertoja ja taitava juonenkutoja mutta helposti sulavaa lukemista kaipaavat älkööt vaivautuko!

**

Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa
Otava 2000
Kirjastokappale

Helmet-lukuhaaste: 38. Kirjassa mennään naimisiin

lauantai 14. tammikuuta 2017

Muuttoliikkeessä - Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise


Lähdin mukaan Suketuksen emännöimään Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeseen, jossa on tavoitteena lukea vähintään kolme maastamuuttoa eri kanteilta tarkastelevaa kirjaa. Aihe on minulle erittäin läheinen, olen nimittäin itse maastamuuttaja/mamu/emigrantti/ulkosuomalainen  - you name it! Aloitankin haasteen lukemalla kirjan, joka lienee lähimpänä omaa elämääni - ulkomaille töiden perässä lähtenyt nainen joka tapaa ulkomaalaisen miehen ja perustaa tämän kanssa perheen. Helena Liikanen-Renger kirjoittaa elämästään Ranskan Rivieralla myös suositussa blogissaan Chez Héléna.

Ensimmäinen ajatukseni on, että olisipa pitänyt valita hiukan eksoottisempi maa asuinpaikakseen kuin tämä naapuri-Ruotsi. Mitä itse kirjoittaisin tästä tasaisen harmaasta lagom-maasta? Ainoan eksoottisen elementin elämääni tuo se, että asun alueella jossa asuu paljon muita keskiluokkaisia mamuperheitä. Täällä näkee niin puolalaista temperamenttia, libanonilaista vieraanvaraisuutta kuin syyrialaisia mahtihäitäkin. Mutta ruotsalaisarki sinänsä on turvallisen samankaltainen kuin kotimaani Suomen.

Mutta toista on Rivieralla, jossa kulttuurishokki voi odottaa jo seuraavassa kadunkulmauksessa! Ranska tuntuukin olevan kiitollinen kohde juuri tämän tyyppisille kirjoille - tarpeeksi eksoottinen mutta ei kuitenkaan liikaa. Liikanen-Renger on vielä siinä vaiheessa "kotouttamistaan", että lähtömaa on tuoreessa muistissa mikä antaa hyvän pohjan vertailla ranskalaiskulttuuria suomalaiseen. Kirjan tyyli muistuttaakin paljolti amerikkalaisen Pamela Druckermanin "Kuinka kasvattaa bébé"-kirjaa joten luvassa on paljon herkullisia tilanteita ja huvittunutta päänpyöritystä.

Liikanen-Rengerin tekstiä on hauska lukea, toimittajan ammattitaito paistaa selvästi läpi. Ja jos tulee jokin kysymys mieleen sitten meilataan asiantuntijalle ja kysytään miten asia on. Kirjassa onkin paljon mielenkiintoista tietoa ranskalaisesta kulttuurista ja hyviä vinkkejä, kuten jos saa kutsun ranskalaiseen juhlaan niin tullessa on kaikki muut vieraat käytävä tervehtimässä. Suomalainen tuppisuisuus ei muutenkaan ole mitenkään korkeassa huudossa. Ja entäpä se poskisuudelma-painajainen? Liikanen-Renger paljastaa lohduttavan tiedon, ettei se ranskalaisille itsellekään ole aina niin päivänselvää.

Itseäni kirja alkaa kiinnostaa toden teolla siinä vaiheessa kun Liikanen-Renger ryhtyy pohtimaan omaa maahanmuuttajan elämäänsä ja erityisesti lastensa kaksikielisyyttä. Jaan täysin sen surun tai ainakin kaihon mitä ulkosuomalaisäitinä tuntee kun huomaa lastensa elävän kulttuurissa jota ei voi täysin jakaa. Siinä sortuu itsekin välillä pistämään spotifyista mitä kummallisinta Suomi-nostalgiaa. Olen muuten erityisen ylpeä siitä, että oma ulkosuomalaislapseni osaa laulaa "Mun mummuni muni mun mammani"...

Kirjan lopussa Liikanen-Renger ottaa esille vuonna 2015 tapahtuneet Ranskan terroriteot ja sävy muuttuu varsin pessimistiseksi. Onko Ranska sittenkään turvallinen maa kasvattaa lapsia? Pitäisikö muuttaa takaisin Suomeen, jossa on kai paremmat koulutkin vaikkakaan kotimaassa ei voi olla ihan oma itsensä. "Kahdessa paikassa on hyvä olla, mutta toisaalta ei ole hyvä kummassakaan." Tämänkin ajatuksen tunnistan - joskus leikinkin ajatuksella että muutan Suomen ja Ruotsin väliin Ahvenanmaalle jotta pääsisin tästä "kahden maan loukusta".

Liikanen-Rengerin kirja on hyvä opas Ranskaan muuttaville mutta toivon vielä lisää tekstejä juuri ulkosuomalaisuudesta. Ja ehkäpä myös opaskirja "Kuinka kasvattaa härmäläislapsi vieraassa kulttuurissa", sen pähkinän kanssa puurtavia ulkosuomalaisvanhempia löytynee muitakin kuin minä ja "maman finlandaise"!

**
Helena Liikanen-Renger: Maman finlandaise
Atena Kustannus 2016
Arvostelukappale kustantajalta

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Aila!


Eilen sain vihdoin käsiini matkan aikana tulleen postin ja siellä odotti paketti Kirjakaapin avaimen Jonnalta, olin nimittäin voittanut pääpalkinnon Jonnan blogin viisivuotisarvonnassa! Valitsin palkinnoksi Aila Meriluodon Talvikaupunki-runokirjan ja se pääsee nyt tänne kirjahyllyyni kahden muun Ailan seuraan. Kaunis kiitos, Jonna ja onnea vielä kerran blogillesi!

Kuinka ollakaan, eilen kun avasin paketin oli sattumoisin myös Aila Meriluodon syntymäpäivä. Onnea, Aila!

Koska pari tuntia sitten alkoi täällä Tukholmassa kunnon lumimyräkkä laitetaan tähän vielä pätkä Ailan Talvikaupunki-runosta:

Talvinen kaupunki nousee väljemmin viivoin, 
suistaa yksityiskohdat kuin lumiaura,
viiltää kadut, uskaltaa rakennukset tyhjään ilmaan.
Mitä ymmärrät? Mitä näet?
Istua talvessa, liidulla piirretyssä
harmaaseen paperiin,
katsoa kallon sisään missä raskas kaupunki työntyy,
rasittaa, jäsentyy. Kantaa tätä.
Natista tämän alla.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (2015)


Edellistä kirjaa lukiessani harmittelin miten en ole vielä oppinut luottamaan elämään ja siihen, että se kantaisi eteenpäin. Mutta entä jos elämä ei kannakaan vaan pettää pahemman kerran? Siitä kertoo Tom Malmquist kirjassaan "I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv" joka ilmestyy helmikuussa suomeksi nimellä "Joka hetki olemme yhä elossa " (S&S). Kirja on yksi puhutuimmista viime vuosina Ruotsissa ilmestyneistä kirjoista ja se oli mm. Ruotsin ehdokas Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoon vuonna 2016.

Tom ja Karin ovat kolmekymppinen tukholmalaispariskunta, joka odottaa esikoistaan. Muutama viikko ennen laskettua aikaa Karin sairastuu korkeaan kuumeeseen. Terveyskeskus kehottaa pysymään kotona, kyseessä on varmasti vain influenssa. Tom tilaa viimein ambulanssin Karinille, joka kirjataan sairaalaan keuhkokuumepotilaana mutta lääkärit toteavat pian että kyseessä onkin agressiivinen leukemia. Sairaus etenee käsittämättömällä nopeudella, Karinille tehdään hätäsektio mutta viikon kuluttua lapsen syntymästä Karin kuolee. Hän ei koskaan ehdi nähdä tytärtään mutta ehtii kertoa Tomille, että tytön nimeksi tulisi Livia.

Förra helgen målade Karin tånaglarna och skrattade åt ett avsnitt av Sarah Silverman Show, det har gått så jävla fort, jag fattar inte, säger jag. Ja, det är ofattbart. Hon skrattade, betonar jag. Gillar hon Silverman? Hon skrattade, säger jag igen.

Malmquist vie meidät heti ensi riveiltä keskelle tuota painajaista, jossa hän juoksee teho-osaston ja vastasyntyneiden osaston väliä. Toisella odottaa elämä, toisella kuolema. Hän kirjoittaa tunnontarkasti ylös kaikki käänteet, raportit, hoitotoimenpiteet, henkilökunnan kasvojenilmeet... Kun kaikki lopulta on ohi tulee tunteiden vuoro. Malmquist kertoo limittäin ajasta kuoleman ja hautajaisten välillä ja toisaalta takautuvasti Tomin ja Karinin kymmenvuotisen rakkaustarinan. Lisäksi Malmquist kertoo omasta kipeästä isäsuhteestaan, joka kulminoituu isän kuolemaan vain muutama kuukausi Karinin poismenon jälkeen.

Tytär Livia solahtaa mukaan tarinaan omalla painollaan - tuore isä vaihtaa vaipat ja valmistaa maidonkorvikkeet siinä sivussa tekemättä itsestään sen kummempaa sankari-isää. Hän on huolissaan jaksamisestaan mutta ei koskaan siitä, etteikö selviäisi isänä.  Suurin ongelma on se, että Tom ja Karin eivät ehtineet mennä naimisiin jolloin Livia on juridisesti orpo ja Tomin täytyy hakea huoltajuutta tuomioistuimen kautta. Malmquist tivaa viranomaisilta tunnistavatko nämä edes itse tilanteen kafkamaisuutta: äidin sanallinen todistus olisi yksinkertaisesti riittänyt kun taas sairaalan verikokein vahvistettu isyys on ilman painoarvoa.

Enligt Skatteverkets databas har jag aldrig funnits i Karins liv, så om någon släktforskare, låt oss säga om tvåhundra år, undrar över Karin Lagerlöf kommer de inte att kunna se något annat än en ogift kvinna från Stockholm som efterlämnade en namnlös flicka. 

Kirja on saanut paljon julkisuutta täällä Ruotsissa eikä suotta, harvoin saa lukea näin vahvaa todistusta elämän äärirajoilta. Kirjan rakenne pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti eikä kirjailija missään vaiheessa sorru itsesääliin tai ylitunteellisuuteen. Vaikka kyseessä on pohjimmiltaan elämäkerta on kirja kuitenkin ennen kaikkea sanataiteellinen teos. Itselleni tämä oli melkoisen kipeä lukukokemus sillä lähimenneisyydessäni on parikin perheenjäsenen dramaattista poismenoa. Tunnistan hyvin nuo Malmquistin kuvailemat lääkärien pälyilevät katseet kun omainen vaatii tietoa - kuinka kauan vielä?

On helppo kuitata tämä kirja erikoistapauksena mutta vietettyäni viime vuonna muutaman päivän teho-osastolla tiedän, että nämä tarinat ovat arkipäivää. Harvoin niistä on kuitenkaan kerrottu niin vahvalla äänellä kuin Tom Malmquist kirjassaan. Hienoa siis, että kirja on pian saatavilla myös suomeksi!

Jälkisoitto.... Tom Malmquist löysi tietokoneelta Karinin soittolistan, jonka mukaan tämä oli kuunnellut viimeisen elinvuotensa aikana eniten hollantilaisen alton Aafje Heynisin laulamaa Bachin aariaa "Bist du bei mir". Se kuultiin myös Karinin hautajaisissa.





**
Tom Malmquist: I varje ögonblick är vi fortfarande vid liv
Natur & Kultur 2015
Kirjastosta

Helmet-lukuhaaste: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö

torstai 5. tammikuuta 2017

Kaija Juurikkala: Äitikirja (2014)



Uusi vuosi alkaa lomalla Helsingissä,  vanhassa kotikaupungissani (tai ehkä siinä ainoassa oikeassa). Fiilistelen vuokraamassani asunnossa, raahaan perhettä perässäni ratikalla pitkin kaupunkia. Näytän leikkikentän Käpylässä, jossa vietimme mamman eli isänäidin luona paljon aikaa lapsena siskoni kanssa. Näytän ikkunan Mäkelänkadulla, jonka takana on se ensimmäinen alivuokralaisasuntoni jonne muutin 18-vuotiaana. Perhe osoittaa vaihtelevaa kiinnostusta.

Suomen lomiin kuuluu myös Suomi-tavaroiden hankinta kotona odottavaa koti-ikävää lievittämään. Yksi varmoista lohduttajista on suomenkielinen kirjallisuus. Tänään tarttuikin mukaani jo monta kirjaa kun poikkesin erään kirjakaupan alennusmyynnissä.

Kaija Juurikkalan kirja osui silmään sillä olen lukenut Juurikkalan elämästä ja tiedän hänen elämänvaiheistaan jonkin verran. Äitikirja on Juurikkalan avosydäminen kuvaus omasta äidiksi tulemisen taipaleestaan. Kirja on paikoin hämmentävän avoin mutta samalla myös häkellyttävä Juurikkalan luonnollisessa suhtautumisessa elämän vastoinkäymisiin kuten myös sen suomiin lahjoihin. Vai mitä sanotte siitä, että kun Juurikkala tuntee olevansa valmis yksinhuoltajakauden jälkeen  uuteen suhteeseen hän yksinkertaisesti tekee päätöksen: " Tule elämäni mies. Ota minut. Minä sitoudun enkä enää pakene." Ja tietysti se oikea mies tulee!

Juuri tämä elämän tosiasoiden hyväksyminen menettämättä kuitenkaan omaa tahdonvoimaansa on se piirre, jota Juurikkalassa ihailen. Sen vuoksi tämä kirja olkoon myös Helmet-lukuhaasteen kirja nro. 29 "Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia". Haluan oppia luottamaan elämään!

Me ihmiset huolehdimme monista käytännön seikoista emmekä jaksa luottaa elämän kantavaan voimaan. Asioilla on kuitenkin sietämättömän vahva taipumus järjestyä, yllätyksineen.

Juurikkala on ammatiltaan elokuvaohjaaja mutta myös opettaja ja perhekodin äiti. Lisäksi tulevat ne kaikki muut 10 äitiroolia, jotka Juurikkala käy kirjassaan läpi. Kirjassa onkin paljon käytännönläheistä kasvatusfilosofiaa. Juurikkala vaalii kotiäitiyttä ja tuomitsee ADHD-lääkityksen, rajoittaa lapsen ruutuaikaa eikä ryhdy leikkiväksi vanhemmaksi vaan vakuuttaa, että aikuisen osa on katsoa vierestä lapsen leikkimistä. Juurikkala ei julista eikä saarnaa vaan neuvot tulevat selvästikin pitkän kokemuksen painovoimalla. Juuri se tekee tästä kirjasta aidon tuntuisen ja sympaattisen lukukokemuksen. Ihailuni Juurikkalaa kohtaa vain syvenee!

Pieni miinus satunnaisista kirjoitus- ja sanantaivutusvirheistä. Älkää hyvät kustantajat säästäkö oikolukijan palkkioista!

**

Kaija Juurikkala: Äitikirja
Like 2014
Kirjakaupan alennusmyynnistä



sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Uusi vuosi ja uusi Helmet-lukuhaaste!

Löytyisikö tästä pinosta uusia helmiä?

Hyvää uutta vuotta kaikille kirjanystäville! Olen nyt ensimmäistä kertaa mukana Helmet-lukuhaasteessa ja vähän jännittää... Yritän olla ottamatta siitä suurempaa stressiä ja luottaa siihen, että oikeat kirjat löytävät paikkansa tuolta listalta. Mutta kuten Helmet-lukuhaasteen sivullakin muistutetaan, kukin lähteköön haasteeseen mukaan omalla tyylillään. Ja haasteen saa jättää myös kesken jos siltä tuntuu!

Oma tavoitteeni on myös lisätä mieskirjailjoiden osuutta kirjalistallani. Vuonna 2016 luin suurimmaksi osaksi naiskirjailijoita (2/3 listaamistani kirjoista) joten aion erityisesti keskittyä löytämään uusia ja jännittäviä mieskirjailijoita. Vinkkejä vastaanotetaan!

Tässä Helmet-lukuhaasteen lista, nyt vain tekemään löytöjä!!

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
    Terhi Rannela: Frau (2016)
3. Suomalainen klassikkokirja
    Maria Jotuni: Huojuva talo (1963)
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa
    Satu Rämö: Islantilainen voittaa aina (2015)
6. Kirjassa on monta kertojaa
     Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu (2017)
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
    Elena Ferrante: My Brilliant Friend (2011)
8. Suomen historiasta kertova kirja
    Raija Oranen: Kaiken takana Kekkonen (2013)
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja
     Riitta Jalonen: Kirkkaus (2016)
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
      L. Saarikoski & S. Saarikoski: President Trump och vredens Amerika (2016)
13. Kirja "kertoo sinusta"
       Johanna Langhorst: Förortshat (2013)
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella
       Stephen King: 23/11 1963 (2011)
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
      Sara Paborn: Blybröllop (2017)
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
      Päivi Istala: Ristivetoa. Muistelmia (2012)
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa
      Kim Veerabuthroo Nordberg: Ibland vill man bara försvinna
19. Yhdenpäivänromaani
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö
       Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa (2015)
21. Sankaritarina
22. Kuvitettu kirja
23. Käännöskirja
24. Kirjassa selvitetään rikos
       Yrsa Sigurdardottir: Det tredje tecknet (2006)
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole
       Anna-Leena Härkönen: Onnen tunti (2011)
26. Sukutarina
      Cecilia Hagen: Mina resor med Diana (2005)
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
      Carl-Johan Vallgren: Varjopoika (2015)
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan
       Heidi Köngäs: Hyväntekijä (2006)
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
      Kaija Juurikkala: Äitikirja (2014)
30. Kirjan nimessä on tunne
      Janis Winehouse: Loving Amy. A mother's story (2014)
31. Fantasiakirja
      Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012)
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
      Sylvia Plath: Lasikellon alla (1963)
33. Kirja kertoo Intiasta
      Ratika Kapur: The Private Life of Mrs Sharma (2015)
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
       Simo Muir: Ei enää kirjeitä Puolasta (2016)
35. Kirjan nimessä on erisnimi
       Hanna Weselius: Alma! (2016)
36. Elämäkerta tai muistelmateos
       Susan Faludi: In the Darkroom (2016)
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta
      Outi Pakkanen: Ruohonleikkaaja (2006)
38. Kirjassa mennään naimisiin
      Pirjo Hassinen: Mansikoita marraskuussa (2000)
39. Ikääntymisestä kertova kirja
      Claes Andersson: Oton elämä / Hiljaiseloa Meilahdessa
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä
       Umayya Abu-Hanna: Alienin silmin. Helsinki ja Uusimaa muukalaisen kokemana
41. Kirjan kannessa on eläin
42. Esikoisteos
      Joni Huttunen: Barrfiolernas rike (2016)
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
      Raila Kinnunen: Karita Mattila – Korkealta ja kovaa (2016)
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
      Mari Manninen: Yhden lapsen kansa (2016)
49. Vuoden 2017 uutuuskirja
       Johannes Anyuru; De kommer att drunkna i sina mödrars tårar
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja