Siirry pääsisältöön

Muuttoliikkeessä - Umayya Abu-Hanna: Alienin silmin


Muuttoliikkeessä-lukuhaasteeni etenee ja vuorossa on kirja, jossa kokemuksistaan kertoo Suomeen muuttanut ulkomaalainen. Umayya Abu-Hannan kirja huomioitiin iltapäivälehdissäkin eikä syyttä - tunnen suurta myötähäpeää kun luen kuinka Abu-Hannan tytärtä nimitellään ihonvärinsä vuoksi. Ja ei vain sen yhden, julkisuudessakin huomioidun kerran, vaan säännöllisesti. Ymmärrän Abu-Hannaa, joka lopulta tekee päätöksen muuttaa pois Suomesta.

Lukukokemuksena kirja on hauska ja mielenkiintoinen vaikkakin tosiaan paikoin häpeän puna nousee poskille kun Abu-Hanna paljastaa synkkiä huomioitaan suomalaisuudesta. Teksti on jaettu kolmeen osaan, Abu-Hannan Suomessa viettämien vuosikymmenten mukaan, ja hän tekee todella mielenkiintoisia yhteenvetoja siitä miten Helsinki on muuttunut tänä aikana. Itse elin mukana 90-luvun Helsingissä mutta kuinka erilaiselta kaupunki näyttääkään Abu-Hannan silmin katsottuna!

Ihaillen luen kuinka Abu-Hanna ottaa uuden kotikaupunkinsa haltuunsa - opiskelee, tekee töitä aina kun niitä onnistuu jostain saamaan, opiskelee lisää ja ryhtyy poliitikoksi. Vuosikymmenet "muukalaisia" vierastavassa maassa tekevät kuitenkin kyyniseksi. Abu-Hanna tokaisee ironisesti "puuttuuko sieltä se musta ihminen" kun häntä pyydetään jäseneksi Taiteen keskustoimikuntaan, johon kaivataan "monikulttuurista näkökulmaa".  Toisaalta EU-vaaliehdokkaana Abu-Hanna ei saa käyttää titteliä "monikulttuurisuusasiantuntija", vaalilautakunnan mielestä kyseessä kun on "epäsopiva toimenkuva". Tämä ei ollut ainoa kerta kun kirjaa lukiessani pyörittelin päätäni.

Mutta kirjassa on myös paljon huumoria ja lämpöä ja Abu-Hanna kertoo avoimesti omasta elämästään. Vaikka perhe asuu kaukana niin lähellä ovat ystävät. Ja Euroopassa asuva veli, joka Suomessa käydessään näyttää Abu-Hannalle toisenlaisen Suomen:

Amsterdamissa asuva veljeni tulee käymään Helsingissä. Hän pitää kaupungista, kokee sen rennoksi ja ihmiset puheliaiksi ja ystävällisiksi. Joka kerta kun sovimme treffit ja tapaan veljeni keskustassa, hänen vieressään istuu suomalainen nainen. Suhteellisen ujo ja hyvin kohtelias veljeni istuu penkillä kuin penkillä, ja pian tulee suomalainen nuori nainen, istuu viereen, alkaa jutella ja kysellä kaikkea kaikesta. Tällainen todellisuus on minulle tuntematon.

Teksti on aika pirstaleista ja suomen kielikin välillä omintakeista mikä tosin vain vahvistaa kirjoittajan omaa ääntä ja tuo lukijan lähemmäksi Abu-Hannan persoonaa. Mutta oikolukijalla ja tekstintarkastajalla olisi ollut kyllä töitä tämän tekstin kanssa, kirjassa on nimittäin luvattoman paljon kirjoitusvirheitä. Välillä on vaikea arvata onko kyseessä kirjoittajan oma sana vai pelkästään kustantajan huolimaton työnjälki. Löysin esimerkiksi hauskan sanan "koulutuettu" mutta pitkään sitä tutkittuani totesin sen kuitenkin olevan vain painovirhe. Tai "synninkulttuuri" joka asiayhteydestä päätellen tarkoittanee "synnyinkulttuuria".  Harmillista huolimattomuutta kustantajalta!

**
Umayya Abu-Hanna: Alienin silmin. Helsinki ja Uusimaa muukalaisen kokemana
Siltala 2014
Lainattu kirjastosta

Muuttoliikkeessä-lukuhaaste: Maahanmuutto Suomeen
Helmet-lukuhaaste: 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä

Kommentit

  1. Asiasta keskusteltiin ja asiasta on Ulla Appelsinin kommentti, löytyy netistä hakusanoilla appelsin prinsessa ja herne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan tuon keskustelun ja tämä kirja on varmastikin vastaus silloin esitettyihin kommentteihin. Suosittelen kirjan lukemista jolloin nämä yksittäiset julkisuudessa esitetyt tapahtumat saanevat myös oikean mittasuhteen./Mari

      Poista
    2. Olen selannut kyllä kirjan, joten tiedän, mistä puhutaan, ja Appelsinin, joka on Iltiksen päätoimittajax juuri kommentissaan laittaa asioita oikeaa perspektiivin ja mittasuhteeseenkin :)

      Poista
    3. Mainitsemasi kommentti on ilmestynyt 2012 ja tämä kirja 2014 joten kommentissa on käsitelty vain yksittäisiä julkisuudessa esillä olleita tapahtumia. Jos lukee kirjan ajatuksella niin saa enemmän perspektiiviä. Asiat eivät ole aina niin mustavalkoisia kuin Iltasanoman päätoimittaja luulee :)

      Poista
  2. Minäkin muistan jonkun "kohun" Abu-Hannaan liittyen (siis niihin aikoihin, kun päätti muuttaa pois Suomesta). Jokunen taisi pahoittaa mielensä, kun hän laukoi muutamat asiat rasismista. Tämä kirja kiinnostaa minua kovasti ja on lukulistallani, mutta täytyy vain saada kirja käsiin. Ehkäpä sen saa kirjastosta Suomessa (minulla on kirjastokortti mökkikuntamme kirjastoalueelle).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli nopealukuinen ja hauska kirja! Ja monella tasolla mielenkiintoinen, itseäni kiinnosti eniten Abu-Hannan kotiutuminen Suomeen ja suomen kieleen. Ihan vain sellainenkin hauska yksityiskohta, että miten se suomen kieli lähtee luistamaan kun ensimmäisiin kontakteihin kuuluu savolainen anoppi :D

      Poista
  3. Minulle on jäänyt hyvä kuva Abu-Hannasta, hän on räiskyvä persoona, mutta aurinkoinen. Kirjaa en ole vielä lukenut, mutta tartun siihen varmasti jos ja kun eteen sattuu.

    Muistan minäkin tuon keskustelun, josta Jokke mainitsi, ja Abu-Hannan kokemusten vähättelyn. Se, joka elää supisuomalaisessa kuplassa, varmaan pitääkin häntä prinsessana. Mutta valitettava totuus on, että ulkomaalaiselle Suomi ei ole mikään pelkkä onnela, vaan etenkin pidemmän päälle aika raskas paikka elää. Eivätkä ne huomauttelut saati suoranaiset rasistiset töräyttelyt, olivat ne tarkoituksellisia tai tarkoituksettomia, todellakaan tilannetta paranna. Ihmisiähän tässä kaikki ollaan.

    Ulla Appelsin taas on iltapäivälehden päätoimittaja, jonka tarkoituskin on provosoida, jotta lehti myy. Sen hän toki osaa. Voiko sellaisesta sitten olla ylpeä, onkin toinen asia.

    VastaaPoista
  4. Kävin myös nyt uudestaan katsomassa tuota keskustelua ja tajusin, että tämä kirja joka ilmestyi mediakohun jälkeen onkin vastaus hyvin moneen silloin esitettyyn kommenttiin. On tietysti helppo kärjistää ja ihmetellä ovatko suomalaismummot muka rasisteja. Sitähän Abu-Hanna ei kai väittänyt että juuri suomalaismummot mutta kun tämän kirjan lukee niin ymmärtää että kyllä se on aika laaja ilmiö suomalaisyhteiskunnassa. Sitten voi tietysti kyseenalaistaa että tämä on nyt vain yhden henkilön tarina mutta näitä tarinoita on ikävä kyllä niin paljon että ei tätä voi enää ohittaa pelkällä olankohautuksella.

    Mutta ei kirja pelkkää kurjuutta ollut, se oli itse asiassa erittäin viihdyttävä ja hauskakin. Suosittelen! /Mari

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mikael Persbrandt, Carl-Johan Vallgren: Så som jag minns det (2017)

Olipa rankka joulu tänä vuonna! Ainakin jos vietti sen Mikael Persbrandtin seurassa. Sain kirjastolta joululahjan kun kauan jonottamani kirja saapui juuri ennen joulunpyhiä ja kun kerran avasin kirjan niin se pitikin sitten lukea samaan syssyyn loppuun asti.

Mikael Persbrandt on esiintynyt iltalehtien lööpeissä viime vuosina sen verran usein, että minäkin tiesin miehen alkoholi- ja huumeongelmista. Mutta en tiedä mitä oikeastaan odotin kirjan lukemista aloittaessani. En edes välttämättä pidä hänestä näyttelijänä ja skandaalinkäryisistä paljastuksistakaan en välittäisi lukea. Mutta Persbrandtin tarina piti otteessaan ja liikutti, kaikessa karmeudessaan.

Tarina alkaa Jakobsbergin lähiöstä Tukholman kupeesta, jossa Mikael syntyy nuoren isän ja vielä nuoremman äidin ainokaiseksi. Isä häipyy kuvioista varhaisessa vaiheessa, vaikka satunnainen yhteys säilyykin. Äiti ryhtyy opiskelemaan taidetta, miesystävät vaihtuvat ja nuori Mikael itsenäistyy varhain.

Koulu ei suju kovinkaan hyvin mutta …

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin (2013)

Kävin viime jouluisen Suomen loman aikana aleostoksilla kirjakaupassa ja saavuttuani kassalle kirjapinoni kanssa, myyjä tempaisi vieressään olevasta kasasta kirjan ja kehoitti ottamaan senkin - "tästä hyvä dekkari edullisesti". Ja toden totta, hyvän dekkarin tulin ostaneeksi!

Samuel Bjørkin nimen taakse kätkeytyy norjalaiskirjailija Frode Sander Øien, joka tällä kirjalla avaa suunnitellun - omien sanojensa mukaan 10-15 dekkarin - sarjan. Päähenkilöt ovat hieman Oiva Lohtanderin tyyppinen Holger Munch ja - tämä yhteys on toki mainittu monessa muussakin arviossa - hyvinkin Lisbeth Salanderin oloinen Mia Krüger. Holger ja Mia ovat olleet työpari jo aiemmin, ja hyvin menestynyt sellainen, kunnes traagiset tapahtumat pakottivat parin jäähylle. Kirjassa tapahtuva murhasarja saattaa kuitenkin työparin jälleen yhteen sillä nyt tarvitaan maan parhaat poliisit tutkimaan työn alla olevaa murhatapausta.

Mia ymmärtää nopeasti, että murhaajan kohteena ovat kuusivuotiaat, pian koulunsa al…

Yösyöttö

Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuva…