Siirry pääsisältöön

Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila (2017)


Talven ensimmäisen lumisateen laskeutuessa kotimaisemiini työmatkalukemisenani oli Peter Franzénin "Särkyneen pyörän karjatila". Tapahtumat keskittyvät yhteen kesäiseen päivään ja yöhön, joten kontrasti ulkona vallitsevaan valkeuteen oli melkoinen!

Talon vanha emäntä Kaino täyttää 80 vuotta ja vieraita odotellaan sekä läheltä että kaukaa. Nuorin poika Eemeli pyörittää tilaa nuorikkonsa Marin kanssa ja muut sisarukset ovat tulossa perheineen. Naapuristakin tullaan onnittelemaan. Tähän asti kaikki hyvin paitsi, että parin ensimmäisen sivun jälkeen tapahtumat lähtevät vyörymään hallitsemattomalla voimalla. Kun olen lukenut viimeisen rivin voin vain hengästyneenä todeta, että Peter Franzén on onnistunut keikauttamaan ylösalaisin koko klassisen suomalaisen Ihmiset suviyössä -teeman.

"Äiti", Maire sanoi ovensuusta.
"Voi Maire", Liisa huokaisi.
"Tämä on ollut ihan kauhia ilta. Onko niillä aina tämmöistä?" Maire kysyi.

Kirja osui eteeni ns.kiintiökirjana. Helmet-lukuhaasteesta puuttui vielä muutama kohta, mm. yhdenpäivänromaani, jota en millään osannut keksiä. Franzénin uusinta vinkattiinkin monelta taholta juuri tähän kohtaan. Lisäksi Franzén täyttää myös toisen kiintiökohdan eli on mieskirjailija. Yritän nimittäin oikeasti pitää jonkinlaista sukupuolista tasapainoa lukemieni kirjailijoiden listassa vaikka useimmin sinne tiensä löytävätkin naiskirjailijat.

Ensimmäiset 50 sivua olin jo muutaman kerran heittämässä urakan kesken. Oliko tässä nyt muka joku uusi wanna-be-paasilinna vai kenties valmis käsikirjoitus ensi kesän kesäteattereiden vetonaulaksi? Viinaa, bensaa ja ruumiin eritteitä kului siihen tahtiin, että en pysynyt enää perässä kuka ketä ja missä. Mutta sitten alkoi tulla täkyjä. Vaiettu trauma. Salaisuus. Sota. Kielletty rakkaus. Petos. Franzén veti kaltaistani uteliasta lukijaa kuin pässiä narussa. Kaiken sekamelskan keskeltä alkoi paljastua koko sodan käyneen sukupolven traaginen kohtalo.

"(---) Jokasessa päivässä olis mahollisuus alottaa uus elämä, mutta me koitetahan vain pitää kynsin hampain kiinni siitä vanahasta ajatuksesta, että pietään suut kiinni ja kärsitähän omista ja muitten virheistä, iteksemme. Painaahan se mieltä, kun kenellekään ei voi puhua. (---)"

Alun epäilyistä huolimatta on pakko todeta, että pidän kirjasta! Mikä on yllätys, sillä tämä ei ole todellakaan mikään minulle "tyypillinen" kirja. En pidä puskahuumorista ja ei minua tätäkään lukiessa hirveästi naurattanut mutta tyylikeinona ja kontrastina sodan traumojen käsittelyyn Franzénin valitsema huumori sopi yllättävän hyvin.

Kirjan henkilöt ovat kuin luotuja minkä tahansa kesäteatterin repertuaariin. Varsinkin talon nuorikko Mari saa loistaa tässä draamassa sekä eroottisesti että vähemmän eroottisesti. Vanha emäntä Kaino on klassinen Suomi-Filmin matroona, joka saa näyttää myös herkän puolensa. Lopun saunakohtaus herkisti lukijankin kun vanha äiti halusi "vielä kerran" pestä poikiensa selät, kuin aavistaen tulevan lähtönsä.

Franzén kirjoittaa pehmeän muheaa dialogia murteella, jota en itse hallitse mutta joka käsittääkseni sijoittuu jonnekin Pohjois-Suomeen. Tarinan rytmi on kiihkeä ja luvut lyhyitä, kuin valmiita elokuvan kohtauksia joten uskallan povata tästä jonkin sortin filmatisointia. Tämä oli ensimmäinen Peter Franzénilta lukemani kirja ja olen iloisesti yllättynyt. Muissa blogeissa esimerkiksi Tuijata ja Tuhat elämää-blogin Mia kehuvat kirjan äänikirjaversiota, jossa saa kuulla romaanin kirjailijan itsensä lukemana. Kirja saattaakin päästä vielä uudestaan lukulistalleni...

**
Peter Franzén: Särkyneen pyörän karjatila
Tammi 2017
323 sivua
Helmet-lukuhaaste: 19. Yhdenpäivänromaani

Kommentit

  1. Ai, sinulle tuli mieleen kesäteatteri, minä pidin tekstiä elokuvakäsikirjoitustyylisenä. Draamarakennetta siis aistimme. Kuten manitsitkin, äänikirjana juttu toimi kirjailijan äänisävytyksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuosta voisin povata myös filmatisointia mutta tyylilaji viittaa mielestäni vahvasti kesäteatteriin :) /Mari

      Poista

Lähetä kommentti

Ilahduta Mrs Karlssonia kommentillasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Henrik Ibsen: Nukkekoti (Klassikkohaaste 11)

Olen tänä kesänä lukenut  Minna Canthin ja ruotsalaisen naisasianaisen Ellen Keyn elämäkertoja. Molemmat olivat aktiivisia 1800-luvun loppupuolella ja molempien kohdalla mainitaan useaan otteeseen yksi heihin merkittävällä tavalla vaikuttanut teos: Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti. Tämä oli taas yksi sellainen klassikko, jota en ollut tietenkään lukenut joten valintani tämänkertaiseen klassikkohaasteeseen oli helppo. Lisäksi kirjastosta löytyi tuore ruotsalainen painos, johon kirjailija Klas Östergren on kääntänyt neljä Ibsenin näytelmää. Kirja on osa ruotsalais-tanskalais-norjalaista yhteisprojektia, jossa yksi kirjailija kustakin maasta on kirjoittanut oman versionsa johonkin Ibsenin hahmoista pohjautuen. Tähän tulen toivottavasti palaamaan vielä myöhemmin! Vuonna 1880 Suomalainen Teatteri esitti Ibsenin Nukkekodin, vain pari vuotta näytelmän kantaesityksen jälkeen. Näytelmästä tuli suuri menestys, nuori Ida Aalberg Noran roolissa. Minna Canth seurasi tarkkaan Suomen rajoj