Siirry pääsisältöön

Yösyöttö



Tukholmassa ei usein pääse katsomaan uusia suomalaisia filmejä mutta joskus onnistaa. Tavalliseen ohjelmistoon suomalaiselokuvat eksyvät tuskin koskaan ja tämä Yösyöttö-filmikin kuuluu elokuvateatteri Zitan ja Suomi-Instituutin yhteiseen Ny finsk film -satsaukseen. Lisähaasteen tuo myös se, että ruotsalaismedia ei noteeraa suomalaiskulttuuria millään tavoin joten täytyy olla tarkkana jos aikoo saada lipun. En vieläkään ole toipunut siitä järkytyksestä kun sain tietää Katri-Helenan konsertista Berwaldhallenissa vasta kun konsertti oli loppuunmyyty vihoviimeistä paikkaa myöten...

Olen lukenut Eve Hietamiehen koko Pasas-sarjan, viimeksi uusimman Hammaskeijun. Hietamies kirjoittaa hauskaa tilannekomiikkaa, vaikkakin hän mielestäni turhaan peittää vakavamman aineksen huumorin alle. Kirjoissa Pasasten perhearki on melkoista kohellusta ja välillä kirjailijan rima on harmittavan matalalla. Olikin jännä nähdä miten Hietamiehen rönsyilevä tyyli pusertuu elokuvan 90 minuuttiin.

Yösyöttö-elokuvassa pistetäänkin sitten mutkat suoriksi, minkä kyllä ymmärtää. Kirjat vilisevät herkullisia hahmoja ja elokuva on tehty periaatteella "kaikki mukaan". Mutta jos olin etukäteen hehkutellut näkeväni leikkipuiston loistavan äitiringin valkokankaalla niin siinä jouduin pettymään. Toki leikkikenttä on mukana pariin otteeseen mutta elävästä elämästä todistavat äitihahmot jäivät irrallisiksi.

Elokuvassa on kuitenkin onnistuttu välittämään Hietamiehen kirjojen kantava teema, että lapsen kasvatukseen olisi hyvä saada mukaan koko "kylä", tai ainakin puoli naapurustoa. Helppoa sen tukiverkon kasaaminen ei ole mutta Antin lähipiiri tuntuu olevan sitten sitäkin aktiivisempaa avun tarjoamisessa. Ulla Tapanisen tomera neuvolatäti on suorastaan jokaisen tuoreen vanhemman unelma!

Ruotsalaisesta näkökulmasta elokuva tarjosi pari ongelmakohtaa. Selvästikin draaman kaaren jännitekohdaksi tarkoitettu kohtaus, jossa Antti tajuaa suureksi kauhukseen joutuvansa koti-isäksi kokonaiseksi vuodeksi, ei mennyt ihan läpi tässä katsomossa. Varsinkin Tukholmassa monet isät jäävät kotiin pienten lapsiensa kanssa - puoli vuotta on aika normaali mutta eräs omista mieskollegoistani on jo kolmannen kerran vuoden mittaisella isyyslomalla. Asiaa ei meillä työpaikalla hämmästellä, siitä ei edes vitsailla! Joten Antin hermoilu siitä saako hän vapaata töistä tuntui meistä oudolta. Miksi ei saisi?

Toinen häiritsevä tekijä olikin sitten elokuvassa käytetty ronski kieli. Mielestäni Hietamies ei kirjoissaan käytä kirosanoja niin tiheästi kuin elokuvassa, vai muistanko väärin? Jäinkin miettimään, että olenko jo mahtanut ruotsalaistua niin paljon, että korvani ovat herkistyneet.

Yksinäinen isä vastasyntyneen vauvan kanssa on aihe, joka on ollut esillä myös täällä Ruotsissa pari vuotta sitten ja voinkin lämpimästi suositella Tom Malmquistin palkittua teosta Joka hetki olemme yhä elossa. Omaelämäkerrallinen teos on rankka tarina siitä, kuinka Malmquistin puoliso sairastuu aggressiiviseen leukemiaan juuri ennen parin esikoisen syntymistä. Isä jää yksin vastasyntyneen kanssa mutta mikä Malmquistin kirjassa on mielestäni huomionarvoista on tämä nuoren ruotsalaismiehen luonnollinen asenne - hän ei mieti tai huolehdi kertaakaan pystyykö hän tai osaako.

Malmquistin ja Hietamiehen kirjat ovat tietysti taustoiltaan ja tyyliltään niin erilaisia, ettei niitä pidä verrata toisiinsa mutta juuri Malmqustin kirja tuli jälleen mieleeni kun lähdin elokuvateatterista kotiin. Hietamiehen kirjat luettuani tiedän, että Antti Pasanen saa vuosien mittaan paljonkin lisää tuota varmuutta isäroolissaan mutta toivon, että nuoret suomalaisisät loisivat uuden trendin ja ottaisivat myös osansa vanhempainvapaasta. Sillä on suuri vaikutus koko yhteiskuntaan.

**
Yösyöttö 2017
Ohjaus: Marja Pyykkö
Käsikirjoitus: Marko Leino, Marja Pyykkö
Alkuperäisromaani: Eve Hietamies

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miten voikin kirja mennä näin ihon alle!

  Alku oli todella lupaava. Tapasin kirjailijan paikallisen kirjastomme joulukuussa 2022 järjestämässä Antti Jalava  -illassa. jossa kirjailija kertoi olevansa suuri Suomen ystävä ja kirjoittaneensa juuri oman versionsa Aleksi Kiven "Seitsemästä veljeksestä". Mielenkiintoista! Ja kun kirjapiirini ehdotti nyt tätä kirjaa luettavaksemme, innostuin tietysti välittömästi.  Mutta mitä tapahtuikaan... Aloitin lukemisen innolla, mutta jo ensimmäisten sivujen jälkeen alkoi sisälläni kiehua. Miten kukaan jaksaa tällaista lukea? Raakaa kieltä, seksuaalista väkivaltaa, juopottelua, nälkää, sairautta... Vastenmielinen kirja! Aina tämä iänikuinen suomalaisten juopottelu ja väkivalta. Olen asunut Tukholmassa pian jo neljännesvuosisadan ja toiminut koko sen ajan kunniallisena toimihenkilönaisena. Osallistunut järjestötoimintaan, liittynyt kirkkokuoroon, maksanut veroni... Eikö minun tekemisilläni ole sitten mitään merkitystä? Edelleen vain ne samat Slussenin sissit näköjään hallitsevat ruot

Levoton lukija

  Nyt on taas sellainen hetki, että sanat eivät tunnu riittävän. Ja tämä koskee sekä lukemaani kirjallisuutta että elämää ylipäänsä. Ajatukset ovat Vantaalla ja siellä sattuneessa kouluampumisessa... Tämä postaukseni saa nyt olla pinnan raapaisuja, ohimeneviä ajatuksia, jotka ovat sujahtaneet lukemisteni lomassa. Sillä ajatuksia, niitä on totisesti riittänyt viimeisen parin viikon lukuorgiani tuoksinassa! Pari viikkoa sitten luin peräperää kaksi Juli Zehin ajankohtaista teosta. Saksalainen Zeh on kirjoittanut jo vuosituhannen vaihteesta lähtien, mutta nyt hänen kirjojaan vilahtaa siellä sun täällä. Saksassa Zeh tunnetaan kansalaisaktivistina ja aktivismi näkyy myös selkeästi näissä tuoreimmissa kirjoissa Yli-ihmisiä (Über Menschen, 2021) ja Zwischen Welten (2023, kirjoitettu yhdessä Simon Urbanin kanssa). Jos etsitte ajankohtaista yhteiskuntakritiikkiä, Juli Zeh is your woman! Palaan toivottavasti Juli Zehin maailmaan myöhemmin, tällä hetkellä sen kartoittaminen tuntuu ylivoimaiselta.

Äänikirja soikoon!

Vuoden 2019 lopussa kirjailija Laura Lindstedt kirjoitti provosoivan puheenvuoron Helsingin Sanomissa.  Lindstedt käsitteli artikkelissaan yhä suositummaksi kasvavaa äänikirja-formaattia ja pohti mihin sen suosio tulee lopulta johtamaan. Tuleeko kirjallisuus tyhmistymään ja yksinkertaistumaan äänikirjan suosion myötä? En oikein osannut sanoa asiaan juuta taikka jaata sillä en ollut lukenut/kuunnellut yhtäkään äänikirjaa. Niin, saako tuosta äänikirjan kuuntelemisesta edes sanoa, että on "lukenut" kirjan? Jaoin Lindstedtin artikkelin Twitterissä ja kysyin, miten tähän äänikirjan "lukemiseen" pitäisi suhtautua. Monet reagoivat kysymykseeni ja huomasin välittömästi, että tämä on kuuma aihe! Joukosta löytyi kaltaisiani, jotka eivät olleet edes kokeilleet äänikirjoja ja vannoivat paperikirjan nimeen. Ja sitten oli heitä, jotka kuuntelivat paljon mutta jotka lukivat myös edelleen perinteisiä kirjoja. Monille äänikirjat tuntuivat olevan automatkojen viihdykettä. Ja

Mrs Orwellin näkymätön elämä - eli miten häivytetään nainen historiankirjoista

 Käytiin teinin kanssa hiihtolomalla Lontoossa. Hiihtämään ei sentään päästy, lomasta tuli enemmänkin kevätloma. Mutta olipa hienot neljä päivää, taas. Se kaupunki ei petä vierailijoitaan eivätkä varsinkaan sen asukkaat! Saatiin nauttia jälleen kerran lontoolaisesta asiakaspalvelusta ja smalltalkata ihan sielumme kyllyydestä.  Mikä siinä muuten onkin, että me täällä Pohjolassa niin ihannoimme tätä kasvotonta itsepalvelukulttuuria? Onhan se edullista ja tehokasta, mutta olemme kyllä onnistuneet tehokkaasti eliminoimaan myös kaiken inhimillisen ja kaikki hauskat ja yllättävät kohtaamiset. Siis kaiken sen elämänsuolan!  Mutta nyt asiaan...  ** Kirjallisena seuranani Lontooseen matkusti Anna Funder teoksellaan "Wifedom". Kävin ennen matkallelähtöä aika kovaa jaakobinpainia itseni kanssa, sillä oikeasti olisin halunnut ottaa mukaan ainakin viisi eri kirjaa. Mutta järki voitti, yhden kirjan taktiikalla lähdin matkaan ja se toimi hyvin. Kirja oli tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi mielenki

Oman elämänsä kuningatar - David Ritz: The Life of Aretha Franklin (2014)

Elokuussa keskuudestamme poistunut soulkuningatar Aretha Franklin oli totisesti särmikäs persoona. Ulospäin hän halusi pitää yllä onnellisen elämän kulisseja viimeiseen asti mutta lähipiiri näki itsepäisen, suruunsa ruokaa ahmivan ja epävarman naisen. Mutta myös superlahjakkaan taiteilijan, jolla aina lopuksi oli kuitenkin sydän paikallaan kaikista erimielisyyksistä huolimatta. David Ritzin alkuperäinen idea oli tehdä tämä muistelmateos yhdessä itsensä Franklinin kanssa mutta jonkin aikaa tähden kanssa työskenneltyään Ritzin oli todettava, että tuloksena olisi vain suuren luokan satukirja. Kaksikon tiet erosivat ja Franklin jatkoi omia muistelmiansa, joista tuloksena syntyi kirja 'From These Roots'. David Ritz sai kuitenkin Franklinin sisarukset puolelleen ja suurelta osin juuri heidän ansiostaan syntyi  tämä elämäkerta, jota yleisesti pidetään todenmukaisempana kuin Franklinin omaa kirjaa. Franklinin sokeat pisteet oman elämänsä suhteen olivat lähipiirin tiedossa, joka